Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto
Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto
Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
vuorovaikutukseen. Väkivaltaväitteiden esiin nostaminen voi vaatia tällöin sellaista tietoista<br />
työorientaatiota jossa väkivaltaa pidetään vanhemmuuden ja lapsen edun kontekstissa<br />
vakavana ongelmana, johon on puututtava. Toisaalta väkivallan esiin kirjoittamisen<br />
motiiviksi riittäisi mielestäni myös se näkemys, että väkivalta on kiistan osapuolten<br />
näkökulmasta niin keskeinen tilanteeseen vaikuttava tekijä, että siitä on kirjoitettava.<br />
Tutkimustiedosta, joka koskee perheammattilaisten tapoja käsitellä väkivaltaa perheessä,<br />
löytyy myös taustatekijöitä väkivallan ja väkivaltakannanottojen väistelemiselle.<br />
Nostan esiin kolme toisiinsa kytkeytyvää tekijää, joiden voi ajatella vaikuttavan sosiaalitoimen<br />
selvitysten taustalla. Ensinnäkin Suomessa on yleiseen käyttöön vakiintunut<br />
termi perheväkivalta, johon nojaudutaan usein myös auttamistyössä. Käsitettä on pidetty<br />
ongelmallisena muun muassa siksi, että sillä on huono erottelukyky: väkivallan tekijät,<br />
uhrit ja erilaiset väkivallan muodot eivät erotu perheen näyttäytyessä yhtenä kärsivänä<br />
kokonaisuutena. Toiseksi auttamistyössä professionaalisuuteen on nähty kuuluvan neutraalisuus<br />
ja erityisesti sukupuolineutraalius. Tavoitteena on usein tasapuolisuus tilanteesta<br />
riippumatta. Väkivallan avoin käsittely ja siihen puuttuminen saatetaan kokea<br />
neutraaliuden ihanteen vastaisina. Kolmanneksi on tavallista, että väkivalta nähdään<br />
vain yhtenä osana parisuhde- ja perheongelmia. Tällöin se ei erotu erityishuomiota vaativaksi<br />
ongelmakentäksi. (Keskinen 2005, 172–184, 201–237; Nyqvist 2004.)<br />
Vertasin edellä sosiaalitoimen selvityksiä koskevia tuloksiani Anne Murtosen<br />
(2006) pro gradu -työn tuloksiin. Aiheesta on tehty myös yksi suomalainen väitöskirja,<br />
jonka johtopäätöksiin on aiheellista rinnastaa oman analyysini tuloksia. Selvitysten sisältöä<br />
ja roolia oikeudenkäynneissä on tutkinut väitöskirjassaan Maija Auvinen (2006),<br />
joka toimii itse käräjätuomarina. Auvisen mukaan selvitystyössä on nähtävissä selvä ero<br />
parisuhdeväkivallan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan käsittelyssä: kuvaukset parisuhdeväkivallasta<br />
näkyvät selvityksissä selkeästi harvemmin kuin kertomukset lapsiin kohdistuvasta<br />
väkivallasta. Auvinen päättelee, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ei 1990-<br />
luvun lopulla ollut vakiintunut käsitystä siitä, miten parisuhdeväkivallan todistajaksi<br />
joutuminen vaikuttaa lapsen kehitykseen. Lapsiin kohdistuvasta väkivallasta hän kirjoittaa<br />
oman aineistonsa perusteella (16 käräjäoikeustapausta vuodelta 1997), että aina kun<br />
vanhemmat olivat kirjallisessa valmistelussa tuoneet esiin lapsiin kohdistuneen fyysisen<br />
väkivallan, vanhempien käsitykset asiasta oli kirjoitettu selvityksiin ja perheneuvolalausuntoihin.<br />
(mt., 276–281.) Omassa työssäni en havainnut vastaavaa selkeää eroa parisuhdeväkivallan<br />
ja lapsiin kohdistuvan väkivallan kirjaamisessa selvityksiin. Molempien<br />
väkivaltatyyppien kohdalla väkivaltaa jätettiin kirjaamatta suunnilleen yhtä paljon,<br />
205
Change language