Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Sukupuolistuneen väkivallan kehyksestä käsin väkivalta ei näyttäydy yksilöllisenä
ongelmana, vaan sen ajatellaan olevan monisyisesti sidoksissa erilaisiin vallan muotoihin
niin parisuhteessa, perheessä kuin virallisissa instituutioissakin (esim. Radford, Kelly
& Hester 1996). Väkivaltaa ei lähestytä yleistävästi myöskään ”perheongelmana”.
Perheen sisällä nähdään olevan ihmisiä eri positioissa: tekijöitä, uhreja, lapsia, isiä, äitejä,
naisia ja miehiä. Kritiikki Suomessa pitkään vallinnutta ”perheväkivalta”-käsitettä
vastaan kumpuaa pitkälti siitä, ettei käsite näe perhekokonaisuuden taakse ja valtasuhteita
perheen sisällä. Kun myöskään tekijöitä ja uhreja ei eritellä, väkivallan tekijän vastuuttaminen
ja uhrin auttaminen eivät toteudu. (esim. Husso 2003, 95–99; Keskinen
2005a, 172–73; Nyqvist 2004, 102–111.) 5
Miesten tekemää parisuhdeväkivaltaa on tutkittu paljon sukupuolistuneen väkivallan
kehyksestä käsin. Tutkimuksissa parisuhdeväkivalta on yhdistetty miesten vallankäyttöön
niin yhteiskunnassa kuin läheisissä ihmissuhteissakin, ja parisuhdeväkivaltaa
on pitkälti tulkittu yrityksenä kontrolloida naisia parisuhteessa. On havaittu, että parisuhteissaan
väkivaltaiset miehet käyttävät fyysisen ja seksuaalisen väkivallan lisäksi
usein erilaisia henkisen väkivallan muotoja rajoittaakseen ja muokatakseen naisten käyttäytymistä.
Tähän voi liittyä naisten elinpiirin ja toimintamahdollisuuksien huomattavaa
rajaamista esimerkiksi niin, että nainen ei voi vapaasti tavata ystäviään tai sukulaisiaan,
harrastaa mitään, käydä töissä tai käyttää omia palkkatulojaan. Valta- ja kontrollikysymysten
ohella parisuhdeväkivaltaan on teoreettisesti kytketty myös seksuaalisuus, erityisesti
heteroseksuaalisuus. Ajatellaan, että parisuhdeväkivallassa vaikuttaa heteroseksuaalinen
parisuhdekulttuuri, jossa ylläpidetään kulttuurisidonnaisia käsityksiä avioliitosta,
perheestä, rakkaudesta, seksuaalisuudesta ja miesten ja naisten rooleista. Nämä
usein hyvin normatiiviset käsitykset voivat myötävaikuttaa niin väkivallan syntyyn kuin
siihenkin, miten väkivallasta kyetään irrottautumaan ja selviytymään. (Husso 2003; Nyqvist
2008; Hearn 1998.)
Suomalaisen parisuhdeväkivallan erilaisia ilmenemismuotoja on tarkastellut Minna
Piispa (2008) laajaan naisten vastauksista muodostuvaan kyselyaineistoon perustuen.
Piispan tavoitteena oli selvittää, eroavatko väkivallan kuvaukset toisistaan puolisoiden
elämäntilanteen mukaan ja vaihteleeko miehen kontrolli ja vallankäyttö suhteessa väkivallan
luonteeseen. Tulosten mukaan väkivaltaa sisältävistä parisuhteista (aineiston ke-
5 Lasten pahoinpitelyn yhteiskunnallista määrittelyä analysoinut lastensuojelun tutkija Tarja Pösö (1995,
47) on myös kyseenalaistanut väkivallan käsittelyn ”perhetilanteena” tai ”perheongelmana”. Jäsennystavan
ongelma on Pösön mukaan se, että lapsen erityinen asema ei tule riittävästi huomioiduksi ja konkreettinen
tekijä ja uhri katoavat. Tällöin myös lasten suojelu voi käytännössä jäädä vajaaksi.
38