Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Ensimmäinen selkeä eroavuus näkyi jo asiakirja-aineistoa kerätessä. Tapauksia,
joissa isän väitettiin syyllistyneen väkivaltaan, kertyi yli kaksi kertaa niin paljon kuin
niitä tapauksia, joissa oli kyse äidin väkivaltaisuudesta. Myös toinen erottava tekijä on
nähtävissä silloin, kun aineistoa katsoo väkivallan tekijän mukaan. Isien väitetty väkivaltaisuus
esiintyy nimittäin huomattavan usein yksinään ilman väitteitä äitien väkivaltaisuudesta.
Äitien väkivaltaisuudesta kerrotaan useammin niin, että samoissa tapauksissa
isiäkin syytetään väkivaltaisesta käyttäytymisestä.
Kolmanneksi parisuhdeväkivallan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan suhde on erilainen
isien ja äitien kohdalla. Isiin kohdistuu selvästi enemmän väitteitä parisuhdeväkivaltaan
syyllistymisestä. Äitien kohdalla parisuhdeväkivallan ja lapsiin kohdistuvan väkivallan
osuudet ovat lähempänä toisiaan, mutta väitteitä lapsiin kohdistuneesta väkivallasta
on hieman enemmän kuin väitteitä parisuhdeväkivallasta. Lisäksi isien ja äitien
asiakirjoissa kuvattua väkivaltaisuutta erottaa se seikka, että isien väkivaltaisuudesta
esitetään huomattavasti enemmän erilaista kirjallista näyttöä, joka sisältää esimerkiksi
väkivaltatuomioita, lähestymiskieltoja ja lääkärinlausuntoja.
Isien ja äitien kerrotusta väkivaltaisuudesta on löydettävissä myös joitakin samankaltaisia
piirteitä. Kumpienkaan väkivaltaisen käyttäytymisen lapsia kohtaan ei kerrota
aiheuttaneen lapsille kovin vakavia fyysisiä vammoja. Kyse on esitettyjen väitteiden ja
aineistossani olevan näytön mukaan lähinnä mustelmista ja punoittavista jäljistä. Vaaratilanteita
lapset ovat silti saattaneet joutua kokemaan sekä isien että äitien kanssa: esimerkiksi
yhdessä tapauksessa isän kerrotaan ravistelleen vauvaa, toisessa isä on tuomittu
lapsen uhkaamisesta aseella ja kahdessa äiti on mahdollisesti antanut lapsille jotakin
tunnistamattomia lääkkeitä. Lapsiin kohdistuvien hyvinkin vakavien riskien paikkoja on
siis näkyvissä sekä isien että äitien käyttäytymiseen liittyen.
Yhteistä isien ja äitien väkivaltaisuuden kuvauksille on myös se, että molemmista
vanhemmista löytyi niitä, jotka myönsivät väitteet väkivaltaisesta käyttäytymisestään
vähintään osittain tosiksi. Väkivallalle annetuissa selityksissä on myös osin yhtäläisyyksiä.
Sekä isät että äidit saattavat muistuttaa, että vaikka väkivaltaa on ollut, se ei ole
kohdistunut lapsiin. Lapsiin kohdistetun väkivallan kohdalla voidaan puolestaan painottaa
sen kasvatuksellisia tarkoitusperiä. Toisaalta omalle väkivaltaiselle käyttäytymiselle
annetuissa selityksissä on myös eroavaisuutta. Isien tavoin äidit eivät kerro yrityksistään
hillitä voimakeinoin toisen ”raivonpurkauksia”. Vaikka äidit voivat kertoa väkivallasta
itsepuolustuksena, heidän selityksissään ei näy ajatus, että tarkoitus olisi saada fyysisellä
voimalla yliote tilanteesta.
90