Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

dista ratkaisua vaativa kysymys on, missä maassa lapsen asiat tulisi ratkaista. Pääsääntö
on, että oikeuden toimivalta määräytyy lapsen asuinpaikan mukaan, mikäli lapsi ei ole
asuinpaikassaan kansainvälisen lapsikaappauksen seurauksena tai lasta ei ole vastoin
huoltajan tahtoa jätetty palauttamatta kotimaahansa. Haagin vuoden 1980 lapsikaappaussopimus
on sisällytetty suomalaiseen lapsenhuoltolakiin. Sopimuksen perusteella
luvattomasti asuinpaikkavaltiostaan viety lapsi on palautettava lähes automaattisesti.
Tilanteeseen liittyvien valtioiden on molempien oltava sopimuksen jäsenvaltioita, jotta
palauttamisperiaatetta toteutetaan. (Kurki-Suonio 2000b, 757–759.) Tuulikki Mikkola
(2008) muistuttaa, että 2000-luvun alusta lähtien kansainvälisiä huoltoriitoja on säädelty
myös EU-oikeuden kautta. Haagin sopimus on hänen mukaansa silti edelleen keskeisin
oikeudellinen väline lapsikaappaustapausten estämiseksi ja ratkaisemiseksi.
2.2 Väkivalta ongelmana huolto- ja tapaamiskäytännöissä
Suomessa vanhempien eroon liittyviä huolto- ja tapaamiskäytäntöjä määrittää kaksi keskeistä
periaatetta: tavoitteena on saada vanhemmat sopimaan lasten huollosta, asumisesta
ja tapaamisoikeudesta, ja toisaalta molempien vanhempien vanhemmuuden halutaan
yhteishuollon ja tapaamisoikeuden avulla jatkuvan myös eron jälkeen. Periaatteet ovat
yleisesti kannatettuja eikä niitä kohtaan ole tapana esittää voimakasta kritiikkiä. Väkivalta
perheissä, kuten myös esimerkiksi vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat,
asettavat nämä periaatteet kuitenkin sen kysymyksen eteen, että voiko niitä itsestään
selvästi soveltaa kaikkiin tilanteisiin. Onko sopiminen aina mahdollista tai paras ratkaisu
lasten kannalta? Ovatko kaikki vanhemmat sellaisia, että he kykenevät lapsen edun
mukaiseen hyvään vanhemmuuteen ja toimimaan asiallisesti keskenään? Väkivallan
tutkijat ja sen parissa auttamistyötä tekevät ammattilaiset ovat kiinnittäneet huomiota
ongelmiin, joita syntyy perhesuhteissa tapahtuvan väkivallan ja huolto- ja tapaamiskäytäntöjen
kohdatessa. Raportoidut ongelmakohdat ovat samankaltaisia useissa länsimaissa,
mikä ei ole yllättävää. Eri maiden perhelainsäädännöt muistuttavat paljon toisiaan
huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteiden osalta, ja myös parisuhdeväkivalta ja lapsiin
kohdistuva väkivalta sisältävät kansalliset rajat ylittäviä piirteitä.
Väkivaltaa ja huolto- ja tapaamiskäytäntöjä koskevat ongelmankuvaukset ja aihetta
käsittelevä tutkimuksellinen kritiikki ovat keskittyneet paljolti äitien kokemaan parisuhdeväkivaltaan
ja siitä lapsille aiheutuviin seurauksiin. Kritiikki kumpuaa keskeisesti
kahdesta lähtökohdasta. Ensinnäkin se lähtee usein liikkeelle niistä havainnoista ja tut-
24