Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

välillä tehnytkin, olen sitä mieltä, että jo väkivaltaväitteiden kirjaaminen selvityksiin on
sosiaalityöntekijöiltä kannanotto siitä, että väitteet ovat oleellinen osa kyseisten huoltoriitojen
asiakokonaisuutta. On kuitenkin tarpeen käsitellä erikseen niitä 25 selvitystä,
joissa tulkitsen sosiaalityöntekijöiden kertovan, mitä mieltä he ovat väkivallasta ja sen
merkityksestä huoltoriidan ratkaisulle. Ensiksikin on aihetta olettaa, että ammattilaisen
omanaan esittämällä näkemyksellä on tuomareiden silmissä enemmän painoarvoa kuin
asianosaisen vanhemman tai lapsen mielipiteellä. Tuomioistuinten on sanottu odottavan
selvityksiltä lähinnä faktojen välittämistä (esim. Gottberg 1997, 100). Tästä huolimatta
uskon, että sosiaalityöntekijöiden asiantuntijamielipidettä ei ole helppo ohittaa. Toiseksi
on sinänsä tärkeä pyrkiä selvittämään, miten väkivaltaongelman kanssa keskeisesti
toimiva ammattikunta rakentaa julkilausutusti ymmärrystään väkivallan ja vanhemmuuden
suhteesta.
Julkilausutun väkivaltaymmärryksen nostaminen esiin selvityksistä ei ole ollut aivan
yksinkertainen prosessi. Olen 25 selvityksen kohdalla tullut siihen tulokseen, että
niissä sosiaalityöntekijät tekevät näkyviksi omia johtopäätöksiään väkivallasta, joko
vain väkivaltaväitteiden totuudellisuudesta tai tapahtuneeksi todetun väkivallan merkityksestä.
Useampaan kertaan olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, sisältävätkö tietyt
ilmaisut väkivaltakannanoton vai eivät. Aivan kaikissa näissä 25 selvityksessä ei suoraan
käytetä yhteenvedoissa sanoja kuten väkivalta, pahoinpitelyt tai käsiksi käyminen.
Niiden asiasisältö, esimerkiksi puhe peloista ja turvallisuudesta voi silti vahvasti viitata
väkivallan suuntaan. Toisaalta esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden kirjoitus ”maltin menetyksistä”
ja ”ylilyönneistä” ei aivan ole riittänyt siihen, että olisi tulkinnut ilmaisut
kannanotoiksi väkivaltaan.
Joidenkin selvitysten kohdalla olen miettinyt moneen otteeseen, onko kyseessä väkivaltaväitteiden
kuvaus vai sosiaalityöntekijöiden oma tulkinta. Seuraavassa esimerkissä
on muutama kohta, joissa ei tule esiin, onko kyse äidin kerronnasta vai sosiaalityöntekijöiden
arviosta.
”Yhteiselämä alkoi takkuilla ja isän käytös muuttui väkivaltaiseksi. Väkivalta kohdistui ,
äidin kertomana, äidin lisäksi myös vanhempaan tyttäreen (nimi), kasvatukseen liittyvissä
erimielisyyksissä. Varsinaisen perheväkivallan kohteeksi äiti on oman kertomuksensa
mukaan joutunut yhden kerran vuonna -99 kun joutui kuristusyrityksen vuoksi
(sairaalaan).
( 38)
188