Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

luvulla tehty valtakunnalliset ohjeet lasten pahoinpitelyn ja hyväksikäytön selvittämisestä.
Sitä ennen ei valmiita malleja ja toimintatapoja ole ollut käytettävissä. Lasten huomiointi
väkivallan kohteina ja sivustaseuraajina on ollut haaste väkivaltatyön organisaatioille,
joissa aikuiskeskeinen työote on ollut tavallisin. (Paavilainen & Pösö 2003b,
189–191.) Kunnallisen lastensuojelutyön piirissä kohdataan paljon väkivaltaa, ja se on
usein mainittu huostaanoton perusteissa. Huostaanotto-oikeudenkäyntien asiakirjojen
pohjalta näyttää kuitenkin siltä, että lapset eivät kovin usein saa väkivaltakokemuksiinsa
erityistä tukea tai hoitoa avohuollon tukitoimenpiteenä. Dokumenteissa ei myöskään
juuri kiinnitetä huomiota väkivallan lapsille aiheuttamaan traumatisoitumiseen. (Hiitola
2009, 53–59.)
Tuomareita ja käräjä- ja hovioikeuksia ei yleensä lueta mukaan, kun määritellään
hyvinvointi- ja perhetyön ammatteja ja instituutioita (esim. Henriksson & Wrede 2004;
Nätkin & Vuori 2007) . Tämä tutkimus kuitenkin näyttää, miten paljon oikeuteen viedyissä
huoltoriidoissa on kyse perheiden ja lasten hyvinvoinnin kysymyksistä. Huoltoriitojen
tuomioistuimet voi nähdä erityisesti lastensuojelun toimijoina, vaikka niitä ei
oikeudellisessa sektoriajattelussa näin määritelläkään (Brown ym. 2000, 852–858).
Huoltoriidat tuovat päivänvaloon sellaista ”tavallisten perheiden” väkivaltaa ja hyväksikäyttöä,
joka muuten voisi jäädä pimentoon. Tuomioistuimilla on myös käytössään suoria
keinoja puuttua perhe-elämän ongelmiin ja edesauttaa sekä lasten että vanhempien
elämän sujumista turvallisissa merkeissä.
Asetin tutkimukselleni tavoitteeksi muodostaa kokonaiskuvan perhesuhteissa tapahtuvan
väkivallan viranomaiskäsittelystä huoltoriidoissa. Itselleni entuudestaan täysin
tuntematon tutkimusaineisto eli huoltoriitojen asiakirjat osoittautuivat monin tavoin
kiinnostavaksi ja antoisaksi analyysin pohjaksi. Aineiston analyysi tuotti myös yhden
tutkimusmenetelmällisesti tärkeän havainnon. Tuomareiden ja sosiaalityöntekijöiden
sanavalinnoillaan rakentama käsitys väkivallasta ja hyväksikäytöstä yksittäisissä tapauksissa
saattaa olla hyvinkin erilainen kuin mitä tehty päätös tai suositus antaa kulloinkin
ymmärtää. Tällä tarkoitan esimerkiksi sitä, että väkivallasta ei aina kirjoiteta mitään
tai sen painoarvoa vähätellään, mutta silti päätös voi sisältää valvotut tapaamiset tai tapaamisoikeus
jätetään kokonaan vahvistamatta. Tekstissä ilmaistusta tietystä väkivaltakäsityksestä
ei seuraa automaattisesti tietty päätös tai toimenpide. Kun tutkitaan ammattikäytäntöjä,
pelkästään teksteissä rakentuvien merkitysten analyysi ei näin ollen riitä,
vaan pitää pyrkiä katsomaan myös, mitä prosesseissa tapahtuu ja mitä eri toimijat ehdottavat
ja faktuaalisesti tekevät.
237