Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

että niissä voidaan jollain tapaa osoittaa väitteet väkivallasta tosiksi. Lapsiin kohdistuvan
väkivallan kohdalla eri tutkimuksista saadut luvut vaihtelivat välillä 22-52 prosenttia.
Tutkijaryhmä pitää lukuja merkittävinä, vaikka heidän mukaansa niiden perusteella
ei voida suoraan päätellä perusteettomien ja tosien syytösten määrää. Näytön puuttuminen
kun ei tarkoita, etteikö väkivaltaa olisi silti voinut tapahtua. Lisäksi kirjoittajat
muistuttavat, että pelkästään väitteiden ajoittuminen huoltoriidan yhteyteen ei saisi automaattisesti
johtaa niiden pitämiseen epätosina. Fyysistä väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä
voi olla erittäin vaikea tuoda viranomaisten tietoon parisuhteen aikana
muun muassa siksi, että se merkitsee välittömästi voimistuvaa konfliktia parisuhteessa.
Huoltoriitojen ja väkivallan problematiikkaan on liitetty myös ongelmia, jotka koskevat
oikeusprosessien kulkuja, viranomaisten yhteistyötä ja professionaalisia työorientaatioita.
Australialaistutkijat (Brown ym. 2000) selvittivät, millaisia epäilyjä lapsiin
kohdistuneesta väkivallasta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä esitettiin huoltoriidoissa ja
miten viranomaiset nämä epäilyt kohtasivat. Lisäksi tutkimuksessa huomioitiin henkinen
väkivalta ja lasten laiminlyönti. Aineisto muodostui 1990-luvulla käydystä 200
huoltoriitatapauksesta ja eri viranomaisten haastatteluista. Tutkijoiden mukaan lapsiin
kohdistuvan väkivallan, hyväksikäytön ja laiminlyönnin kysymykset ovat nousseet keskeiseen
asemaan australialaisissa perheoikeuksissa, minkä vuoksi perheoikeudet on syytä
nähdä myös lastensuojelullisina instituutioina. Lasten kohtelun ongelmat myös nivoutuivat
aineistossa usein muihin ongelmiin: parisuhdeväkivaltaan, työttömyyteen ja päihdeongelmiin.
Oikeusprosesseissa itsessään nähtiin olevan useita ongelmakohtia. Tuomioistuinten
ja sosiaalitoimen yhteistyö ei ollut sujuvaa, prosessit kestivät pitkään ja
olivat lapsille rasittavia. Myös vähäinen lapsikeskeisyys nähtiin prosessien yhtenä isona
ongelmana.
Marianne Hester (2004) tarjoaa kiinnostavan tulkinnan siitä, minkälaiset juridiset ja
ammattikäytäntöihin liittyvät ristiriidat vallitsevat monissa Euroopan maissa koskien
huolto- ja tapaamiskäytäntöjä, perheväkivaltaa ja lastensuojelua. Hester on nimennyt
nämä kolme kenttää planeetoiksi ja kuvaa nykytilannetta ”elämäksi kolmella eri planeetalla”.
4 Tällä hän tarkoittaa, että väkivaltaa kohtaavat ja käsittelevät ammattikäytännöt ja
oikeudenalat, eli perheoikeus, rikosoikeus ja lastensuojelun lainsäädäntö, määrittelevät
niin ongelman kuin sen eteen tehtävät toimetkin hyvin erilaisista lähtökohdista käsin.
Tämä johtaa siihen, että yksi ja sama perhe voi kokea hyvin erilaista ja ristiriitaista kohtelua
viranomaisten ja ammattiauttajien taholta. Esimerkkinä Hester käyttää tilannetta,
4 Maria Eriksson (2007) on soveltanut Hesterin planeettateoriaa ruotsalaiseen kontekstiin ja lisännyt siihen
vielä sellaiset väkivaltakysymyksiä kohtaavat alat kuin ”neuvonta, tuki ja hoito” ja ”maahanmuutto”.
27