Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

suoraan kohdistuvaa fyysistä väkivaltaa. Äiteihin kohdistunut parisuhdeväkivalta lisää
myös äitien riskiä pahoinpidellä lapsia. (McCloskey, Figueredo & Koss 1995; Holt ym.
2008; Ross 1996.) Lisäksi ne äidit, jotka itse syyllistyvät parisuhdeväkivaltaan, syyllistyvät
helpommin myös lasten pahoinpitelyyn (Ross 1996). Myös miesten tekemä lasten
seksuaalinen hyväksikäyttö ja parisuhdeväkivalta ovat tilastollisessa yhteydessä toisiinsa.
(Holt ym. 2008; McCloskey ym.) Suomessakin on todettu yhteys eri väkivallan
muotojen välillä. Suomalaisessa noin 13 000 lapsen vastaukset sisältävässä kyselytutkimuksessa
saatiin tulokseksi, että lasten kokema väkivalta kotona (ja myös kodin ulkopuolella)
”kasautuu” eli väkivaltaa kokevat lapset kohtaavat useanlaista väkivaltaa arkielämässään
(Salmi 2008).
Väkivallalle altistumisen riskit ovat siis vakavia, eivätkä sen seuraukset lapsille
näyttäydy lievempinä kuin suoran fyysisen väkivallan seuraukset (Holt ym. 2008.; Krug
ym. 2005, 90–91). Tämän vuoksi on tuotu esiin, että lasten altistuminen väkivallalle pitäisi
fyysisen väkivallan tavoin tunnustaa vakavaksi sosiaaliseksi ongelmaksi, johon yhteiskunnan
tulee vastata (esim. Holden, Geffner & Jouriles 1998; Oranen 2001b). On
myös nähty tarpeelliseksi sisällyttää se lapsen kaltoinkohtelun käsitteeseen (engl. ”child
maltreatment”), jolla voidaan viitata monenlaiseen lapsia vahingoittavaan toimintaan.
Esimerkiksi YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt, että lasten
kaltoinkohtelu käsittää fyysisen ja psyykkisen väkivallan, seksuaalisen hyväksikäytön,
laiminlyönnin ja kaupallisen tai muun riiston (Söderholm 2004).
Suomessa lasten pahoinpitely ”löytyi” sosiaalisena ongelmana 1970- ja -80-
lukujen vaihteessa (Pösö 1995, 35). Keskustelu parisuhdeväkivallalle altistumisen vakavuudesta
nousi esiin myöhemmin, mutta sekin on nyttemmin alettu tunnistaa sosiaaliseksi
ongelmaksi eri ammattikuntien keskuudessa. Ensi- ja turvakotien liiton väkivaltatyössä
lapset on otettu mukaan tuen kohteiksi 1990-luvulta lähtien (Oranen 2001b).
Myös julkisen sektorin sosiaali- ja hoitotyössä on alettu tiedostaa lasten erityistä asemaa
väkivaltaisten perhesuhteiden kontekstissa – olipa kyse sitten lasten väkivallan sivusta
seuraamisesta tai suoraan sen kohteeksi joutumisesta (Paavilainen & Pösö 2003a). Väkivallalle
altistuminen on sisällytetty myös suomalaisten lastenlääkärien toimittamaan
artikkelikokoelmaan Lapsen kaltoinkohtelu, jossa muina aiheina käsitellään muun muassa
lapsen fyysistä pahoinpitelyä, seksuaalista hyväksikäyttöä ja lapsen emotionaalista
kaltoinkohtelua (Söderholm, Halila, Kivitie-Kallio, Mertsola & Niemi 2004).
On keskusteltu lisäksi, että väkivallalle altistuminen tulisi sisällyttää tutkimuksen ja
ammattikäytäntöjen ohella lainsäädännössäkin lasten kaltoinkohtelun käsitteeseen. Yhdysvaltalainen
Jeffrey L. Edleson (2004) päätyy omassa tarkastelussaan siihen, että
43