Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

puutteellinen ymmärtäminen) olisi se asia, joka vaikeuttaa perhesuhteissa tapahtuvan
väkivallan käsittelyä ja uhrien auttamista. Ehkä olisin saanut omasta vertailustani eri
tavalla painottuneen tuloksen, jos olisin lukenut väkivaltaa koskevat tekstikohdat tarkemmalla
sukupuolen tekstianalyysillä tai ottanut huomioon myös muun huoltoriidoissa
tuotetun argumentaation perhe-elämästä. Nyt tehdyn analyysin pohjalta yleinen johtopäätökseni
kuitenkin on, että lapsen edun juridisessa kontekstissa kyse ei ole vain sukupuolen
ja väkivallan problemaattisesta suhteesta, vaan yleensä vanhemmuuden ja väkivallan
suhde on vaikea ja ristiriitainen asia huolto- ja tapaamiskäytännöissä.
Miksi väkivallan arviointi ja suora puuttuminen siihen ovat niin hankala asia lasten
ja vanhemmuuden ollessa kyseessä? Miksi näyttää siltä, että toisinaan väkivaltakokemukset
tai seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuus hyväksytään hiljaisesti osaksi lapsen
perhesuhteita? Väkivallan viranomaiskäsittelyn ongelmallisuuden huoltoriidoissa
voi asettaa kahteen eri kontekstiin. Kysymystä on hyvä tarkastella ensinnäkin huoltoriitojen
omassa perheoikeudellisessa ympäristössä, joka vaikuttaa käytännössä merkittävästi
viranomaisten toimintaan. Toinen mahdollisuus on nähdä huolto- ja tapaamisasioiden
järjestäminen osana suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen suhtautumista väkivaltaan.
Perheoikeudellisessa lainsäädännössä niin Suomessa kuin monessa muussakin länsimaassa
korostetaan lapsen oikeutta molempiin vanhempiinsa. Lisäksi tärkeänä pidetään
vanhempien sovinnollisuuttta lasten asioiden järjestämisessä ja eron jälkeisessä
vanhemmuudessa. Teoreettisten analyysien mukaan tässä on kyse vahvasta ydinperheideologiasta.
Lasten alkuperäisten perhesuhteiden halutaan pysyvän, vaikka niiden
muoto eron jälkeen käytännössä muuttuukin. Vanhemmuus jatkaa ”perheyttä” erosta
huolimatta. Tätä lainsäädännössä ja huolto- ja tapaamiskäytännöissä tavoiteltua asiantilaa
on kuvattu myös käsitteellä ”eronnut ydinperhe”. (Eriksson 2003, 332–339: Kurki-
Suonio 2000; Kuronen 2003; Smart & Neale 1999, 181.) Väkivallan ja huoltoriitojen
tutkijat muistuttavat, että tässä kontekstissa väkivalta on lähtökohtaisesti marginaalinen
ongelma (Eriksson 2007, 216–219; Hester 2004). Myös oma tutkimukseni tukee ajatusta
väkivallan marginaalisesta asemasta huoltoriitojen viranomaiskäytännöissä. Väkivalta
ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat myös haastajan positiossa, koska ne kyseenalaistavat
lainsäädännön keskeiset periaatteet. Tuomarit ja sosiaalityöntekijät sitten
omassa työssään arvioivat, onko väkivalta tai hyväksikäyttö sellainen ongelma, että se
voi ylittää ”perheyden” ideaalin.
Tanskalainen Mai Heide Ottosen (2006, 43–44) on tutkinut 75 tapaamisoikeuskiistan
oikeudenkäyntiasiakirjoja. Hän huomauttaa, että monessa tapauksessa lasten ja etä-
235