Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

ja, valvottuja tapaamisia ja tapaamisoikeuden poistamisia käytetään useammin kuin lähtökohdan
ollessa ideologisesti orientoitunut. Ideologinen orientaatio on pragmaattiselle
lähestymistavalle vastakkainen korostaen lainsäädännön yleisten periaatteiden toteutumista.
7.9.4 Kasvatusdiskurssi
Kolmannen aineistossa toistuvan väkivaltadiskurssin nimeän kasvatusdiskurssiksi, jolla
viittaan tuomioistuinten tapoihin arvioida lapsiin kohdistuneita tekoja kasvatuksellisesta
ja kurinpidollisesta näkökulmasta. Kasvatusdiskurssilla ei ole aineistossa yhtä näkyvää
roolia kuin vuorovaikutus- ja riskidiskursseilla, mutta se on kuitenkin väkivaltakannanotoista
selvästi luettavissa omaksi erilliseksi diskurssikseen. Merkkejä kasvatusdiskurssista
olen jäljittänyt niin sanavalinnoista kuin ilmaistuista johtopäätöksistäkin.
Huoltoriidan ratkaisuja perusteltaessa kasvatusdiskurssi voidaan ottaa käyttöön silloin,
kun halutaan kieltää väkivaltaväitteiden todenperäisyys, kertoa ettei väkivaltaväitteitä
voida arvioida tai kieltää väkivallan vaikutus ratkaisulle.
Kun väitteitä lapsiin kohdistuneesta väkivallasta punnitaan, lapsen raahaaminen
määrittyy yhdessä perustelutekstissä kiukuttelutilanteen hoitamiseksi, ja toisessa tapauksessa
väkivaltaväitteiden paikkaansa pitämistä ei lähdetä selvittämään lainkaan, mutta
silti läpsiminen ja tukistaminen määritellään osaksi lasten kasvatusta ja kurinpitoa. Väkivallan
määrittäminen kasvatukselliseksi näkyy muutamaan otteeseen myös silloin,
kun väkivallan merkitys oikeusprosessille kielletään. Tällöin käytetään ilmaisuja kuten
”ruumiillinen kurittaminen”, ”kyseenalaiset kasvatuskeinot”, ”kurinpito” ja ”kovistelu”.
Kannanotoista on luettavissa, että juuri tekijän tarkoitusperät ovat keskeisessä roolissa.
Kun tarkoitus on kasvattaa lasta, toiminta ei ole silkkaa väkivaltaa.
Kasvatusdiskurssin keskeinen ongelma on, että sen kautta vähätellään lapsiin kohdistuvia
pahoinpitelyitä ja kielenkäytön avulla rajataan tekoja väkivallan ulkopuolelle.
Merkittävää yhteiskunnallista valtaa käyttävän instituution hyväksyvä asenne mahdollistaa
myös sen, että vakavampiin ja toistuvampiin väkivallantekoihin syyllistyvät vanhemmat
voivat oikeuttaa tekojaan nimeämällä ne kasvatuskeinoiksi (Keskinen 2005a,
345). Toisaalta on todettava, että kasvatusdiskurssi ei välttämättä merkitse lapsiin kohdistuvan
väkivallan avointa hyväksymistä, sillä paikoin tuomioistuimet esittävät myös
paheksuntansa lapsen fyysistä rankaisemista kohtaan. Ymmärtävä suhtautuminen on
paikoin kuitenkin selkeästi nähtävissä huolimatta siitä, että lapsen ruumiillinen kuritus
167