Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

dollisuutta käsiteltiin hovioikeudessa todistajanlausunnoissa. Hovioikeus muutti yksinhuollon
yhteishuolloksi, koska ”puolisoiden välit eivät ole niin huonot”.
Kiinnostavaa tapauksessa on myös se, että lapsiin kohdistuvan väkivallan lisäksi
päätösasiakirjoissa on vihjeitä parisuhdeväkivallasta. Äidin esittämien kirjallisten todisteiden
luettelossa mainitaan yksi rikosilmoitus, kopiot turvakodin raporttikirjasta ja poliisin
todistus tehtäväilmoituksista. Näiden asiakirjojen sisältö ei paljon aukene tapauksen
päätösasiakirjoista käräjä- ja hovioikeusvaiheista, mutta käräjäoikeuden perustelutekstissä
sanotaan kuitenkin, että ”poliisi on jouduttu välillä kutsumaan paikalle välejä
selvittelemään.” Tulee myös selväksi, että äiti on lasten kanssa asunut turvakodissa. Parisuhdeväkivaltaa
ei silti arvioida mitenkään käräjä- ja hovioikeuksissa.
Kun tiivistää yhteen keskeiset asiat väkivaltaväitteiden totuudellisuuden arvioinnista,
voi todeta ensinnäkin, että väkivaltaväitteiden arviointi huoltoriidan perusteluissa voi
tapahtua erilaisin argumentein ja vaihtelevia kirjoittamisen tapoja käyttäen. Arviointiprosessin
kuvaamisen tarkkuus vaihtelee kuten myös ilmaistun johtopäätöksen selkeys.
Toiseksi esille nousee, että viranomaisten tai muiden ammattilaisten tarjoamalla
kirjallisella väkivaltatiedolla on suuri merkitys. Väkivaltaväitteiden määritteleminen
todeksi ilman tällaista näyttöä ei ole tavallista. Parisuhdeväkivalta ja lapsiin kohdistuva
väkivalta ovat kuitenkin tyypillisesti piilorikollisuutta, joka ei helposti tule esimerkiksi
poliisin ja terveydenhuollon tietoisuuteen, ja näytön hankkiminen sitten huoltoriidan
hetkellä ei aina ole mahdollista. Esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista alle
kolmasosa on kertonut hakeneensa apua julkisista palveluista. (Ellonen 2007, 18; Heiskanen
& Piispa 1998, 142; Kääriäinen 2006, 109–119.) Voi myös miettiä, kertooko kirjallisen
väkivaltanäytön merkittävä asema siitä, että perheoikeudellisessa arvioinnissa
sovelletaan usein rikosoikeudellisia väkivallan toteennäyttämisen ehtoja. Näin ruotsalainen
oikeustieteilijä Gudrun Nordborg (2005, 116–117) sanoo tapahtuvan Ruotsin
tuomioistuimissa, joissa hänen mukaansa huoltoriidoissa liian usein tulkitaan, että väkivaltaa
ei ole tapahtunut, jos siitä ei ole syytettä tai tuomiota. Nordborgin mukaan rikosoikeudellinen
lähestymistapa ei perheoikeudellisissa kysymyksissä riitä, vaan väkivaltaa
kokeneiden suojelun tarvetta pitäisi pystyä selvittämään muullakin tavoin. Myös suomalainen
huoltoriidoista väitellyt käräjätuomari Maija Auvinen (2006, 288) on sitä mieltä,
että väkivallan toteennäyttämiselle ei huoltoriidoissa saisi asettaa rikosoikeudellisia ehtoja.
Hänen mukaansa arvioitaessa erityisesti parisuhdeväkivallan vahingollista vaikutusta
lapsiin näyttökynnystä on pidettävä jonkun verran matalampana kuin rikosoikeudellisessa
oikeudenkäynnissä.
132