Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

tava tekijä. Vanhemmuus toteutuu käytännössä isyytenä ja äitiytenä, jotka niin arjessa
kuin ideologisellakin tasolla merkitsevät usein eri asioita (esim. Vuori 2001; Lammi-
Taskula 2007). Väkivallankin kohdalla isyyteen ja äitiyteen liittyy erilaisia kokemuksia,
seurauksia, vastuita ja kulttuurisia merkityksiä (esim. Eriksson 2003; Hautanen 2005;
Millner 1996; Nikunen 2006).
Äitiyden ja väkivallan suhdetta on usein tarkasteltu siitä näkökulmasta, miten äidin
kokema parisuhdeväkivalta vaikuttaa äitiyteen. Tutkimusten perusteella näyttää selvältä,
että väkivalta aiheuttaa huomattavia paineita äitiydelle. Parisuhdeväkivallasta seuraavat
pelko, stressi ja masennus voivat heikentää äidin ja lasten välistä vuorovaikutusta ja äidin
jaksamista vanhempana. Parisuhdeväkivalta saattaa myös vähentää äidin auktoriteettia
lasten silmissä. Väkivallan seuraukset äitiyteen eivät kuitenkaan ole samanlaisia
kaikilla naisilla. Monet äidit ovat hyvin sensitiivisiä lastensa tunteille, yrittävät tukea
lapsia tavallistakin enemmän ja suojella heitä väkivallan seurauksilta. (Holt ym. 2008.)
Suomalaisten turvakotien asiakkaita haastatellut Auli Ojuri (2004, 107–117) kirjoittaa,
että lapsilla on suuri merkitys naisille itselleen ”väkivallan varjostamassa elämänkulussa”
ja väkivallasta selviytymisen prosessissa. Ojurin mukaan äitien omat muutosprosessit
väkivallasta eroon pääsemiseksi voivat käynnistyä juuri lasten tarpeisiin havahtumisen
kautta. Väkivaltaisen suhteen päätyttyä huoli heidän hyvinvoinnistaan usein jatkuu,
mutta toisaalta lasten olemassaolo ja tietoisuus äitiyden merkityksestä kantavat naisia
eteenpäin.
Tutkimuksellista tietoa äitiyden ja naisten oman väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyksistä
on huomattavasti vähemmän kuin naisten uhrikokemusten vaikutuksista äitiyteen.
Tiedetään kuitenkin, että koettu parisuhdeväkivalta lisää naisten riskiä käyttäytyä
väkivaltaisesti lapsia kohtaan (Holt ym. 2008; Ross 1996). Suomalaisen lapsiuhritutkimuksen
mukaan lapset kokevat yhtä paljon fyysistä väkivaltaa isien ja äitien taholta, ja
myös kansainvälisissä tutkimuksissa miesten ja naisten (mukaan lukien isä- ja äitipuolet)
osuus lasten pahoinpitelyissä on suunnilleen yhtä suuri (Sariola & Ellonen 2008;
May-Chalal 2006). Lapsiin kohdistuvan väkivallan tekijöiden sukupuolijakaumaa pohtinut
Jeff Hearn (1990, 65) huomauttaa, että isien ja äitien yhtäläistä väkivaltaisuutta
osoittavat luvut tulee asettaa vanhemman ajankäytön ja lapsille annetun hoivan kontekstiin.
Käytännössä äidit viettävät enemmän aikaa lasten kanssa ja ovat isiä useammin
pääasiallisessa vastuussa lasten hoivasta. Hearnin muistutus merkitsee kahta asiaa: a)
hoivan intensiteetti vaikuttaa väkivallan merkityksiin ja kokemuksiin niin tekijöiden
kuin uhrien kohdalla ja b) suhteessa annetun hoivan määrään ja lasten kanssa käytettyyn
aikaan isät käyttävät äitejä enemmän väkivaltaa lapsia kohtaan.
45