Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Edellisessä luvussa käsittelin tuomareiden tapoja ottaa kantaa mahdolliseen väkivaltaan.
Ensimmäiset niitä koskevat huomioni olivat, että päätösten perusteluista noin
puolessa ei oteta väkivaltaan kantaa. Sosiaalitoimen selvityksistä väkivaltaa koskevia
kannanottoja löytyi suhteessa vieläkin vähemmän eli hieman yli neljänneksessä. Sekä
tuomareiden että sosiaalityöntekijöiden tilannearvioissa on näin ollen tavallista, että
omaa näkemystä mahdollisesta väkivallasta ei kerrota, mutta sosiaalityöntekijät arvioivat
väkivaltaa julkilausutusti vielä vähemmän kuin tuomarit. Ero johtunee ainakin osaksi
tuomioistuinten ja sosiaalitoimen lähtökohtaisesti erilaisista tehtävistä huoltoriidoissa.
Tuomioistuinten on tehtävä tosiasiallisia ratkaisuja ja kannanottoja, kun taas sosiaalitoimelle
on asetettu neuvonantajan ja neutraalin tiedontarjoajan rooli.
Tuomareiden ja sosiaalityöntekijöiden tavoissa käsitellä mahdollista väkivaltaa on
myös paljon yhtäläisyyksiä. Molempien ammattiryhmien väkivaltaa koskeva kielenkäyttö
on monesti epäsuoraa, ympäripyöreää ja silottelevaa. Molemmat professiot myös
nojaavat useimmiten muilta viranomaisilta tai ammattiauttajilta saatuun näyttöön väkivallasta
silloin, kun ne päätyvät pitämään väkivaltaväitteitä totena. Lisäksi väkivallalle
annettu painoarvo vaihtelee niin tuomioistuimissa kuin selvityksissäkin.
Näiden yhtäläisyyksien vuoksi on aiheellista kysyä, miten sosiaalityöntekijöiden
näkemykset väkivallasta siirtyvät oikeusprosessissa päätöksen perusteluihin ja hyväksytäänkö
oikeuksissa sosiaalityöntekijöiden käsitykset väkivallasta. Ensimmäinen vastaus
näihin kysymyksiin on, että sosiaalityöntekijöiden selvityksissään tekemistä väkivaltakannanotoista
ei seuraa, että myös tuomioistuimet ottaisivat huoltoriidan perusteluissa
väkivaltaan kantaa. Sosiaalitoimen selvityksistä 25:ssä on luettavissa sosiaalityöntekijöiden
omia käsityksiä väkivallasta. Niistä 20 on peräisin tapauksista, joissa tuomioistuin
on asian lopulta ratkaissut ja perustellut. Näistä 20 selvityksestä vain puolet eli
kymmenen on sellaisista tapauksista, joissa tuomarit ovat väkivallasta ilmaisseet oman
näkemyksensä perustellessaan päätöstä. Sosiaalityöntekijöiden ja tuomareiden väkivaltakannanotot
eivät siis suinkaan aina esiinny samoissa tapauksissa.
Otin vielä tarkempaan tarkasteluun ne kymmenen selvitystä, jotka ovat osa sellaisia
oikeusprosesseja, joissa sosiaalityöntekijöiden lisäksi oikeus on kertonut johtopäätöksiään
väkivallasta. Vertasin näiden kahden viranomaistahon väkivaltatulkintoja toisiinsa.
Ainoastaan yhden selvityksen johtopäätös väkivaltaväitteiden suhteen on siirtynyt tuomioistuimen
kantaan sellaisenaan. Kyseisessä tapauksessa sekä sosiaalitoimi että oikeus
toteavat lyhyesti, että lasten isäänsä kohtaan tunteman pelon alkuperää ei ole saatu selville.
Muiden yhdeksän tapauksen kohdalla on niin, että sosiaalityöntekijöiden ja tuomareiden
väkivaltaa koskevissa tulkinnoissa on sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia.
201