Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

sunnoissa ja mitä tulkintoja sosiaalityöntekijät siitä tekevät. Lopuksi vertaan vielä selvitysten
väkivaltaa koskevia johtopäätöksiä tuomioistuinten huoltoriidoissa tekemiin väkivaltakannanottoihin.
8.2 Tietoa oikeudelle vanhemmuudesta, lasten tilanteesta ja
elinolosuhteista
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta määrää, että huoltoriidassa tuomioistuimen
pitää hankkia selvitys lasten ja vanhempien kotikunnan sosiaalilautakunnalta. Velvoite
ei ole aivan ehdoton. Jos on ilmeistä, että selvitys ei ole asian ratkaisemisen kannalta
tarpeen, sitä ei ole pakko hankkia. (LHL 16.1 §) Käytännössä selvityksiä ei ole hankittu,
jos vanhemmat ovat päässeet sopimukseen oikeusprosessin alkuvaiheessa tai jos tuomioistuimen
käytössä on ajankohtaisia selvityksiä asianosaisten lähiaikoina käymien
oikeudenkäyntien seurauksena (Auvinen 2006, 66). Noin 500 käräjäoikeustapauksen
aineisto kertoo, että selvityksiä pyydetään huoltoriitatapauksista 55 prosentissa (Valkama
& Litmala 2006, 46–47).
Selvitykset eivät sido tuomioistuimia, mutta niillä on kuitenkin huomattava painoarvo
huoltoriitojen päätöksenteossa. Valtaosassa selvityksiä annetaan tilanteen ratkaisemisesta
ehdotus tai suositus, joita suurin osa oikeuden tuomioista noudattaa ainakin
jossain määrin. Tutkimuksissa saadut prosenttiosuudet selvityksen vaikutuksesta ratkaisuun
kertovat, että 85-86 prosentissa oikeuden ratkaisuista on kokonaan tai osin sama
kuin sosiaalitoimen suositus (Auvinen 2006, 465; Valkama & Litmala 2006, 70).
Vaikka selvityksillä on suuri merkitys oikeuskäytännössä, lapsenhuoltolaki ei juuri
anna suoria määräyksiä, miten selvitys tulisi tehdä ja mitä asioita sen pitäisi sisältää.
Lain sijasta selvitystyölle on annettu suuntaviivoja hallinnollisella ohjeistuksella. Lapsenhuoltolain
säätämiseen aikaan vuonna 1983 sosiaalihallitus antoi selvitystyötä koskevan
ohjeistuksen samalla, kun se ohjeisti muutenkin sosiaalitoimea uuden lain suhteen.
Sosiaalihallituksen ohjeistuksen on nähty muodostuneen pitkäksi aikaa tärkeimmäksi
viranomaisohjeeksi, ja sillä on arvioitu olleen käytäntöjä sitova asema. (Auvinen
2006, 110; Kurki-Suonio 1999, 471.)
Sosiaalihallituksen ohjeistus selvityksen sisällöstä on kohtuullisen niukka, kyse on
vain muutamista sivuista. Selvitystyön tavoitteeksi siinä määritellään lapsen edun turvaavan
ratkaisun löytäminen niin, että painopiste on tulevaisuuteen suuntaamisessa ja
177