Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

loinnin diskurssilla tutkimuksessa viitataan niihin tapoihin, joilla ongelmia silotellaan
käyttämällä mahdollisimman hienovaraisia, puolueettomia ja paljastamattomia ilmauksia.
Murtosen sanoo, että neutraloinnin sijaan väkivallasta ja sen uhasta alettiin 1990-
luvulla kirjoittaa niiden oikeilla nimillä. Omat havaintoni eivät kuitenkaan tue sitä näkemystä,
että neutraloinnista olisi luovuttu. Ero tuloksissa johtunee aineistojen eroista:
Murtosella on vähemmän aineistoa ja se jakaantuu ajallisesti aivan eri tavoin. Lisäksi
vaikuttaa se, että oman aineistoni selvitykset ovat kotoisin eri puolilta maata useasta eri
kunnasta.
Sinänsä pidän kuitenkin Murtosen havaintoa neutraloinnin vähenemisestä tärkeänä,
koska hän näyttää, että varovaisuus väkivallasta kirjoittamisessa on ollut vielä yleisempää
aiemmin kuin mitä se on ollut 2000-luvun vaihteessa. Muutokseen on vaikuttanut
se, että vuonna 1994 lapsenhuoltolakiin lisättiin maininta, että salassa pidettäviä tietoja
saa ilmaista selvityksissä (LHL 16.3 §). Aiemminkaan sitä ei kielletty, mutta siihen suhtauduttiin
ohjeistuksessa hyvin varauksellisesti (Sosiaalihallitus 1983, 21).
Selvitystyölle annetun ohjeistuksen lisäksi myös sosiaalityön yleisistä periaatteista
ja käytännöistä voi etsiä motiiveja sille, että väkivallasta ei selvityksissä usein kirjoiteta
tai se tehdään eufemismein, yksityiskohtia häivyttäen tai vihjeenomaisesti. Suomalaista
sosiaalityötä asiakassuhteen näkökulmasta tutkinut Kirsi Juhila (2006, 42–43, 103–148)
kirjoittaa, että nykyaikaisen sosiaalityön avainsanoja ovat asiakaslähtöisyys ja palveluhenkisyys.
Leimaavista ja kontrolloivista asiakassuhteista on liikuttu asiakaslähtöiseen
ja asiakkaiden oikeuksia painottavaan työorientaatioon. Sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden
välisen suhteen yksi keskeisistä määrittäjistä on ajatus kumppanuudesta, asiakkaan
ja sosiaalityöntekijän toimimisesta rinnakkain. Kumppanuussuhteen ihanne on,
että asiakkaan ongelmia ja tarpeita jäsennetään yhdessä neuvotellen ilman hierarkkista
eroa. Juhilan kuvaaman kumppanuussuhteen voi ajatella näkyvän myös lastensuojelussa.
Lastensuojelutyön keskeisiin arvoihin on nähty kuuluvan neutraalisuus ja palveluperiaate,
ja käytännössä eri työmuotoja yhdistää pyrkimys miellyttävään, arkiseen ja tasaveroiseen
tapaan kohdata asiakkaat (Hurtig 2003, 171).
Sen lisäksi, että kumppanuutta on alettu korostaa, näkökulma asiakkaan elämäntilanteeseen
on muuttunut voimavara- ja ratkaisukeskeiseksi. Vallitsee luottamus ihmisessä
ja perheessä olevaan hyvään, vanhemmat nähdään ongelmistaan huolimatta myönteisessä
valossa. Huomio kiinnitetään ongelmien sijasta mieluummin onnistumisiin, selviytymiseen
ja mahdollisuuksiin. (Hurtig & Laitinen 2000, 250–257.)
Väkivallasta suoraan kysyminen ja kirjoittaminen eivät sujuvasti istu periaatteisiin
ja käytäntöihin, joissa korostuu positiivisuus, kumppanuus ja pyrkimys miellyttävään
204