24.11.2014 Views

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

käsitellään asiakirjoissa myös jonkin verran. Lisäksi aineistossa on viittauksia muutaman

isän lähisuhteiden ulkopuolella tekemään väkivaltaan.

Väkivallan luonne jää asiakirjoissa usein erittelemättä. On tavallista, että näkyvillä

on vain kuvauksia ”väkivaltaisuudesta tai ”pahoinpitelyistä”. Luettavissa on myös tarkkoja

selostuksia. Olen käynyt läpi väkivaltakuvausten sisältöä siitä näkökulmasta, onko

kyse väkivallasta äitejä vai lapsia kohtaan. Äiteihin mahdollisesti kohdistuneen väkivallan

kuvaukset sisältävät muun muassa tappouhkauksia, tönimistä, raahaamista, lyömistä,

potkimista, kuristamista, puukottamista ja raskaana olevan äidin vatsan päällä istumista.

Yhdessä tapauksessa tulee esiin väite, että isä on raiskannut äidin. Seuraavissa esimerkeissä

on äitien esittämiä väitteitä isien äiteihin kohdistamasta väkivallasta. 12 Esimerkeistä

näkyy, miten sekä kuvausten tarkkuus että kuvatun väkivallan vakavuuskin vaihtelevat.

Nähtävillä on myös se aineistossa usein toistuva asia, että äidit esittävät isän

pitkään jatkuneen väkivaltaisuuden yhdeksi eroon johtaneeksi syyksi.

”Lisäksi (isä) on ollut väkivaltainen. … Lisäksi aikanaan toteutuneiden tapaamisten

aikana lapset joutuivat näkemään isänsä aggressiivista ja uhkailevaa käytöstä ja kumpikin

lapsista pelkää isäänsä.”

(Tapaus 113, käräjäoikeuden päätös, äidin yksi perustelu vaatimukselle poistaa tapaamisoikeus

kokonaan.)

”(Äiti) on kertonut, että hänet oli väkivallalla uhaten pakotettu allekirjoittamaan puolisoiden

(pvm) tekemä lapsia koskeva alustava sopimus. …(Äiti)on joutunut muuttamaan

pois yhteisestä kodista omien vanhempien luokse (isän) väkivaltaisen käyttäytymisen

vuoksi.”

(Tapaus 15, käräjäoikeuden päätös, äidin yksi perustelu vaatimukselle saada yksinhuolto.)

”Äidin mukaan hän on joutunut muuttamaan isän luota tämän väkivaltaisen käyttäytymisen

vuoksi. Tällöin isä on puristanut äitiä kaulasta ja lyönyt ylävartaloon. Isä on aikaisemminkin

useita kertoja pahoinpidellyt äitiä. Isä on käyttänyt erittäin paljon alko-

12 Esimerkkien alla sulkeissa mainitaan se asiakirja, josta suora lainaus. Päätös (myös ratkaisuksi sanottu)

on se asiakirja, jossa koko tapaus käydään tiivistetysti läpi vanhempien näkökannat ja joka sisältää tehdyn

ratkaisun perusteluineen. Hakemus on asiakirja, jolla oikeusprosessi on laitettu vireille. Lausuma on kiistan

toisen osapuolen kirjallinen vastaus toisen vanhemman vaatimuksiin ja näkemyksiin. Sosiaalitoimen

selvitys on sosiaalityöntekijöiden lausunto tilanteesta. Sovittelijan kertomus on täytäntöönpanotapauksissa

määrätystä sovittelusta kirjoitettu asiakirja. Muita asiakirjoja voivat olla muun muassa erilaiset asiantuntijalausunnot.

78

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!