24.11.2014 Views

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

osin, on niukasti. Tärkeä vertailukohta työlleni on kuitenkin käräjätuomari Maija Auvisen

(2006, 274–288) huoltoriitoja käsittelevä väitöskirja. Se painottuu sosiaalitoimen

roolin tarkasteluun, mutta Auvinen on myös selvittänyt, miten väitteet parisuhdeväkivallasta

ja lapsiin kohdistuneesta väkivallasta vaikuttavat huolto- ja asumisratkaisuihin.

28 Hänen väkivaltaa koskeva tarkastelunsa perustuu vuonna 1997 käräjäoikeuksissa

käydyn 16 huoltoriidan oikeudenkäyntiaineistoon, ja lisäksi mukana on joitakin hovioikeustapauksia

2000-luvun alusta. Kuten omassakin aineistossani osa väkivaltaväitteistä

jäi todistamattomiksi ja osalle ei annettu merkitystä. Lisäksi Auvisen mukaan parisuhdeväkivalta

oli suhteellisen näkymätön teema käräjäoikeuksien ratkaisuissa, mutta

2000-luvun hovioikeusaineistossa sitä käsiteltiin jo avoimemmin. Omassa tutkimuksessani

käräjä- ja hovioikeuksien ero väkivaltakannanotoissa on erilainen: hovioikeudet

ottavat aineistossani väkivaltaväitteisiin harvemmin kantaa kuin käräjäoikeudet.

Maija Auvinen (mt., 280, 285–288) on tutkimuksessaan sitä mieltä, että oikeuskäytännössä

olisi tarvetta suomalaiselle oikeuskirjallisuudelle, joka ohjaisi parisuhdeväkivallan

arviointia huoltoriidoissa. Hän peräänkuuluttaa neuvoja erityisesti sen suhteen,

miten parisuhdeväkivallan todistajaksi joutuneiden lasten tilannetta tulisi punnita. Omat

tulokseni tukevat Auvisen päätelmää parisuhdeväkivallan käsittelyn ongelmallisuudesta,

mutta itse en näe lapsiinkaan kohdistuvan väkivallan arvioinnin olevan selkeää, toimivaa

tai yhdenmukaista. Aineistossani väitteet lapsiin kohdistuneesta väkivallasta jätetään

arvioimatta tuomioistuinten perusteluissa suunnilleen yhtä usein kuin väitteet parisuhdeväkivallasta.

Lisäksi lapsiin kohdistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa voidaan vähätellä

eri tavoin. Kasvatusdiskurssin kautta väkivalta lapsia kohtaan saa osakseen myös

ymmärrystä.

Kun suomalaisten tuomioistuinten tekemiä väkivaltakannanottoja vertaa muiden

maiden oikeuskäytäntöön, voi nähdä, että vaihtelu suhtautumisessa perhesuhteissa tapahtuvaan

väkivaltaan on tavallista kansainvälisestikin. Peter Jaffe kollegoineen (2003,

89–131) on kirjoittanut Yhdysvaltojen, Uuden-Seelannin, Kanadan ja Australian huoltoriidoista,

ja heidän esittelemissään tapausesimerkeissä (jotka ovat lähinnä 1990-luvulta)

on nähtävillä, että väkivallan merkitystä suhteessa lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen

vähätellään ja häivytetään. Toisaalta samat tutkijat ovat sitä mieltä, että tietoisuus väkivallasta

on selkeästi lisääntymässä tuomareiden parissa ja osassa tapauksia väkivalta

otetaan vakavasti. Sen lisäksi, että vaihtelu päätöksissä ja niiden perusteluissa yhdistää

Suomea mainittuihin maihin, myös osa käytetyistä argumenteista on samoja. Esimerkiksi

parisuhdeväkivalta on voinut vaikuttaa siksi, että vanhemmat eivät väkivaltataustan

28 Tapaamisratkaisut eivät sisältyneet Auvisen tarkasteluun.

174

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!