Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

osin, on niukasti. Tärkeä vertailukohta työlleni on kuitenkin käräjätuomari Maija Auvisen
(2006, 274–288) huoltoriitoja käsittelevä väitöskirja. Se painottuu sosiaalitoimen
roolin tarkasteluun, mutta Auvinen on myös selvittänyt, miten väitteet parisuhdeväkivallasta
ja lapsiin kohdistuneesta väkivallasta vaikuttavat huolto- ja asumisratkaisuihin.
28 Hänen väkivaltaa koskeva tarkastelunsa perustuu vuonna 1997 käräjäoikeuksissa
käydyn 16 huoltoriidan oikeudenkäyntiaineistoon, ja lisäksi mukana on joitakin hovioikeustapauksia
2000-luvun alusta. Kuten omassakin aineistossani osa väkivaltaväitteistä
jäi todistamattomiksi ja osalle ei annettu merkitystä. Lisäksi Auvisen mukaan parisuhdeväkivalta
oli suhteellisen näkymätön teema käräjäoikeuksien ratkaisuissa, mutta
2000-luvun hovioikeusaineistossa sitä käsiteltiin jo avoimemmin. Omassa tutkimuksessani
käräjä- ja hovioikeuksien ero väkivaltakannanotoissa on erilainen: hovioikeudet
ottavat aineistossani väkivaltaväitteisiin harvemmin kantaa kuin käräjäoikeudet.
Maija Auvinen (mt., 280, 285–288) on tutkimuksessaan sitä mieltä, että oikeuskäytännössä
olisi tarvetta suomalaiselle oikeuskirjallisuudelle, joka ohjaisi parisuhdeväkivallan
arviointia huoltoriidoissa. Hän peräänkuuluttaa neuvoja erityisesti sen suhteen,
miten parisuhdeväkivallan todistajaksi joutuneiden lasten tilannetta tulisi punnita. Omat
tulokseni tukevat Auvisen päätelmää parisuhdeväkivallan käsittelyn ongelmallisuudesta,
mutta itse en näe lapsiinkaan kohdistuvan väkivallan arvioinnin olevan selkeää, toimivaa
tai yhdenmukaista. Aineistossani väitteet lapsiin kohdistuneesta väkivallasta jätetään
arvioimatta tuomioistuinten perusteluissa suunnilleen yhtä usein kuin väitteet parisuhdeväkivallasta.
Lisäksi lapsiin kohdistunutta väkivaltaa ja sen uhkaa voidaan vähätellä
eri tavoin. Kasvatusdiskurssin kautta väkivalta lapsia kohtaan saa osakseen myös
ymmärrystä.
Kun suomalaisten tuomioistuinten tekemiä väkivaltakannanottoja vertaa muiden
maiden oikeuskäytäntöön, voi nähdä, että vaihtelu suhtautumisessa perhesuhteissa tapahtuvaan
väkivaltaan on tavallista kansainvälisestikin. Peter Jaffe kollegoineen (2003,
89–131) on kirjoittanut Yhdysvaltojen, Uuden-Seelannin, Kanadan ja Australian huoltoriidoista,
ja heidän esittelemissään tapausesimerkeissä (jotka ovat lähinnä 1990-luvulta)
on nähtävillä, että väkivallan merkitystä suhteessa lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen
vähätellään ja häivytetään. Toisaalta samat tutkijat ovat sitä mieltä, että tietoisuus väkivallasta
on selkeästi lisääntymässä tuomareiden parissa ja osassa tapauksia väkivalta
otetaan vakavasti. Sen lisäksi, että vaihtelu päätöksissä ja niiden perusteluissa yhdistää
Suomea mainittuihin maihin, myös osa käytetyistä argumenteista on samoja. Esimerkiksi
parisuhdeväkivalta on voinut vaikuttaa siksi, että vanhemmat eivät väkivaltataustan
28 Tapaamisratkaisut eivät sisältyneet Auvisen tarkasteluun.
174