Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

uuhetkellä nämä parisuhteet jatkuivat yhä) on löydettävissä neljä erilaista väkivallan
luonnehdintaa, jotka Piispa on nimennyt seuraavasti: lyhyt väkivallan historia (33 %),
parisuhdeterrorismi (10 %), henkinen piina (17 %) ja episodi menneisyydessä (40 %).
Lyhyelle väkivallan historialle oli tyypillistä, että väkivalta oli kestänyt 3-4 vuotta
ja tapahtui nuorten naisten ensimmäisissä parisuhteissa. Naisten elämäntilanteisiin kuului
opiskelu tai pienten lasten äitiys ja kotihoito. Vaikka tähän luonnehdintaan kuuluvasta
väkivallasta ei usein seurannut vammoja, kuvatut väkivallan muodot olivat seksuaalista
väkivaltaa, kuristamista, lyömistä ja potkimista. Huolimatta miesten mustasukkaisuudesta
ja naisten nöyryyttämisestä nimittelemällä, tämän ryhmän naisten sosiaalinen
elämä parisuhteen ulkopuolella muistutti väkivallattomia parisuhteita.
Parisuhdeterrorismilla Piispa viittaa väkivaltaan, josta on ollut vakavia fyysisiä
seurauksia ja johon liittyy systemaattista kontrollia, uhkailua, eristämistä ja taloudellista
alistamista. Parisuhdeterrorin uhrit olivat usein työelämän ulkopuolella esimerkiksi työttömänä
tai kotona lapsia hoitamassa, mistä seurasi enemmän taloudellista riippuvuutta
miehistä kuin muiden ryhmien naisilla. Naisten elintilansa oli rajoittunut, ja heissä oli
muita ryhmiä enemmän runsaasti alkoholia käyttäviä. Muista väkivaltatyypeistä eroten
tämän ryhmän miehet tuhosivat perheen yhteistä omaisuutta, rajoittivat naisia taloudellisesti
ja uhkailivat itsemurhalla erosta puhuttaessa.
Henkinen piina tarkoittaa Piispan luokittelussa tilannetta, jossa fyysinen väkivalta
on vaihtunut erilaisiksi jatkuviksi henkisen väkivallan ja kontrollin muodoiksi. Tässä
ryhmässä mies on käyttänyt menneisyydessä vakavaa fyysistä väkivaltaa, joka on ollut
esimerkiksi teräaseella lyömistä, ampumista, pään seinään lyömistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Vaikka fyysinen väkivalta oli loppunut, naiset tunsivat yhä pelkoa ja kärsivät
monista psyykkisistä ongelmista. Ryhmän naiset olivat tyypillisesti iäkkäämpiä kuin
muissa ryhmissä ja olivat olleet avioliitoissaan pitkään.
Episodi menneisyydessä sopii luonnehtimaan tapauksia, joissa väkivalta oli ollut
erillinen lyhytaikainen jakso tai kertaluontoinen tapahtuma menneisyydessä. Mies ei
enää käyttäytynyt väkivaltaisesti. Tapahtuneesta ei ollut seurannut suoranaisia fyysisiä
vammoja tai vakavia henkisiä seurauksia. Tässä ryhmässä myös miehen harjoittama nimittely,
mustasukkaisuus ja rajoittaminen olivat selvästi harvinaisempia kuin muissa
ryhmissä.
Väkivalta miesten tekemänä (erityisesti parisuhteessa) on ollut sukupuolistuneen
väkivallan tutkimuksen ydinaluetta, ja naisten väkivaltainen käyttäytyminen on ollut
sille hankala käsiteltävä. Liz Kelly (1996) kirjoittaa, että yksi keskeinen syy vastahakoisuudelle
on ollut, että naisten väkivallan käytön tarkastelun on pelätty johtavan yhteis-
39