Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

on Suomessa lailla kielletty jo vuonna 1984 (LHL 1.3 §). Muutamissa tapauksissa salliva
suhtautuminen johtunee siitä, että tapauksissa on väitteitä myös vakavammasta väkivallasta.
Tällöin lapsiin kohdistuva ”kurinpito” näyttäytyy pienempänä huolenaiheena.
Aineistossa ajoittain näkyvä ymmärtävä suhtautuminen väkivaltaan kasvatusmenetelmänä
kertoo osaltaan, että huolimatta laintasoisesta kiellosta siihen ei suomalaisessa
yhteiskunnassa suhtauduta ehdottoman kielteisesti. Inger Kraav ja Anja-Riitta Lahikainen
(2000, 107) kirjoittavat, että historiallisesti vanhempien voimankäyttö lasten alistamiseksi
on hyväksytty, kun sitä on käytetty hyvässä uskossa tai tarkoituksessa. Kasvatuksellisen
väkivallan perinne ei heidän mukaansa ole katkennut, mitä havaintoa myös
tämän tutkimuksen aineisto vahvistaa. Myös rikosoikeudessa suhtautuminen ruumiilliseksi
kuritukseksi määrittyvään väkivaltaan näyttää vaihtelevan. Tammikuussa 2008
uutisoitiin apulaisvaltakunnansyyttäjän nostaneen syytteen tapauksessa, jossa vanhemmat
olivat esitutkinnan mukaan toistuvasti läimäytelleet ja tukistaneet lapsiaan ja antaneet
luunappeja. Kihlakunnansyyttäjä ei ollut nostanut syytettä vedoten tekojen lievyyteen,
mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä korosti, että kasvatustarkoituksessakin käytetty
väkivalta voi täyttää pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. (HS 19.1.2008.)
Lastensuojelun keskusliitto on teettänyt 2000-luvulla tutkimuksia suomalaisen aikuisväestön
asenteista lasten ruumiillista kuritusta kohtaan. Haastatelluille esitettiin kysymys:
”Mitä mieltä olette väitteestä: Lasten ruumiillinen kuritus on ainakin poikkeustapauksissa
hyväksyttävä kasvatuskeino." Tulokset kertovat, että lasten ruumiillisen kurituksen
hyväksyminen on selvästi vähentynyt 2000-luvun aikana. Vuonna 2004 miehistä
45 prosenttia ja naisista 23 prosenttia hyväksyi sen, ja vuoden 2007 kyselyssä luku oli
miesten kohdalla laskenut 32 prosenttiin ja naisten kohdalla 19 prosenttiin. (Sariola
2007, Sariola 2006) Huolimatta laskevasta trendistä, luvut näyttävät yhä merkittävän
isoilta. Miehistä kolmannes ja naisista viidennes on yhä valmiita hyväksymään lapsiin
kohdistuvan väkivallan silloin, kun se asetetaan kasvatuksen kontekstiin. Asennetutkimusten
luvut heijastuvat myös lasten arkeen. Suomalaisista lapsista huomattava osa on
kokenut ruumiillista kuritusta. Vuonna 2004 15-16-vuotiailta vastaajilta kysyttiin, ovatko
vanhemmat (mukaan lukien isä- ja äitipuolet) koskaan rankaisseet heitä ruumiillisesti
esimerkiksi tukistamalla, piiskaamalla tai läimäyttämällä. Ilmeni, että kaikkiaan 46 prosenttia
oli kokenut tällaista elämänsä aikana. Tyttöjä oli rankaistu fyysisesti enemmän
kuin poikia, sillä tytöillä osuus oli 48 prosenttia ja pojilla prosenttia. (Kivivuori 2007,
62–64.) Toisaalta lapsiuhritutkimus vuodelta 2008 (Sariola & Ellonen 2008, 60–62)
kertoo, että vanhempien lapsiinsa kohdistama lievä väkivalta on kaiken kaikkiaan vähentynyt
viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
168