Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Taulukko 26. Väkivallan näkyminen ja sosiaalityöntekijöiden väkivaltakannanotot
selvityksissä
94 olosuhdeselvitystä yhteensä
54 sisältää väkivaltakerrontaa
25 sisältää sosiaalityöntekijöiden kannanoton väkivaltaan
Väkivallan toistuva näkymättömyys, väkivaltakerronnan epätarkkuus ja suorien
kannanottojen väistely koskevat sekä parisuhdeväkivaltaa että lapsiin kohdistunutta väkivaltaa.
Mistä tällaiset kirjoittamisen tavat voivat juontua? Selityksiä olen etsinyt kolmelta
suunnalta: 1) selvitystyölle annetuista suuntaviivoista ja selvityksen sijoittumisesta
oikeudelliseen kontekstiin, 2) suomalaisen sosiaalityön yleisistä periaatteista ja käytännöistä
sekä 3) perhetyön tavoista kohdata väkivalta perheissä.
Sosiaalityöntekijöiden selvitystyöhön kohdistuvista odotuksista löytyy yksi syy sille,
miksi kannanottoja väkivallasta on selvitysaineistossa kohtuullisen vähän ja osa niistäkin
hyvin tulkinnanvaraisia. Sirpa Taskinen (2001, 75) kirjoittaa, että sosiaalitoimen
rooli on tarjota lähinnä havaintoja ja tosiseikkoja: ”Pitkälle meneviä tulkintoja ja johtopäätöksiä
vanhempien ja lasten käyttäytymisestä tai puheista on syytä välttää.” Toisaalta
selvitystyön keskeisiin tavoitteisiin kuuluu kuitenkin selvittää, mitkä ovat vanhempien
kyvyt kasvattajina ja miten vuorovaikutus lasten ja vanhempien välillä toimii (Taskinen
2001, 70). Näin ollen sosiaalityöntekijöihin kohdistuvissa odotuksissa on ristiriidan
siemen. Heidän pitää arvioida vanhemmuutta, mutta arviointi ei saisi mennä liian pitkällekään
tulkinnoissa. Tasapainottelu näiden vaatimusten välillä aiheuttanee erityistä varovaisuutta
väkivallasta kirjoitettaessa. Varovaisuus saattaa johtaa kiertoilmaisuihin ja
väkivallan hyvin hienovaraiseen käsittelyyn. Se johtaa myös joidenkin selvitysten kohdalla
siihen, että tietoa väkivallasta tarjotaan läpi selvityksen, mutta yhteenvedossa väkivalta
katoaa ja annettu suositus perustellaan muilla asioilla.
Tapoihin kirjoittaa väkivallasta vaikuttaa myös vanhemman ohjeistuksen mukainen
vaatimus keskittyä selvityksessä myönteisiin seikkoihin. Vaikka uudemmassa selvitystyön
ohjeistuksessa ei enää tätä vaatimusta esiinny, muutokset työn käytännöissä voivat
ottaa aikansa. Pitkään vallinneista periaatteista ei liene helppo luopua nopeasti. Merkittävä
osa aineistoni selvityksistä on myös tehty ennen uutta ohjeistusta.
Anne Murtonen (2006, 41–43, 58–59) on tutkinut selvitysten ajallisia muutoksia
käyttäen aineistonaan yhden kaupungin vuosina 1984-2005 tuottamia 50 sosiaalitoimen
selvitystä. Murtosen mukaan vasta 1990-luvulla selvityksiin alettiin kirjata väkivaltaa,
ja aiemmissa selvityksissä näkyvästä ns. neutraloinnin diskurssista luovuttiin. Neutra-
203