Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Yhdysvalloissa niin kongressi kuin tuomarien ja asianajajienkin liitot kiinnittivät
huomiota väkivallan ja huoltoriitojen ongelmiin jo 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa. Ne
antoivat aiheesta julkilausumia, joissa korostettiin, että lapsiin kohdistuva väkivalta ja
parisuhdeväkivalta on otettava mukaan arviointiin lapsen huollosta päätettäessä. Eri
osavaltioiden perhelainsäädännöissä väkivalta alkoi näkyä 1990-luvun kuluessa. Vuoden
2000 loppuun mennessä 47 osavaltion lakeihin oli kirjattuna joko, että perhesuhteissa
tapahtuva väkivalta on mahdollista ottaa huomioon tai että se on pakko huomioida
huoltajuudesta päätettäessä. Myös tapahtunutta väkivaltaa ja tapaamisten rajoittamista
koskevia määräyksiä on alettu kirjata lakeihin. Riittäväksi määritellyn väkivaltanäytön
määrä vaihtelee osavaltioittain. Esimerkiksi joissakin osavaltioissa näyttönä pitää olla
tuomio väkivallasta, mutta toisaalta osassa osavaltioiden lakeja sanotaan vain, että väkivallasta
pitää olla ”uskottavaa näyttöä”. (mt., 63–72.)
Myös sovittelun ongelmat on huomioitu monessa Yhdysvaltain osavaltiossa. Väkivaltatapaukset
voidaan kokonaan rajata tuomioistuinten määräämien huoltoriitojen sovittelun
ulkopuolelle. Osassa osavaltioita on laissa myös annettu mahdollisuus, että osapuolia
kuullaan sovittelussa erikseen tai väkivallan uhri saa sovitteluistuntoihin mukaansa
tukihenkilön. (mt., 75–76)
Myös Uudessa-Seelannissa on käyty keskustelua väkivallasta ja huoltajuuskiistoista
1990-luvun alusta lähtien. Vuonna 1995 maassa tehtiin sarja lainsäädännöllisiä uudistuksia,
joilla puututtiin vahvasti parisuhdeväkivaltaan. Ajatus väkivallasta vallankäyttönä
ja kontrollina näkyi lainmuutoksissa. Niissä väkivalta määriteltiin jatkumoksi, johon
voi liittyä fyysisen vahingoittamisen lisäksi seksuaalista ja psykologista väkivaltaa. Lasten
altistaminen erilaisille väkivallan muodoille katsottiin itsessään lasta vahingoittavaksi
asiaksi (ks. myös luku 3.1). Samalla korostettiin lainsäädännössä, että parisuhdeväkivallan
uhriksi joutunut vanhempi ei ole vastuussa siitä, että lapsi näkee väkivaltaa.
Uudistuksiin sisältyi rikosoikeudellisten uudelleen määrittelyjen lisäksi myös muutoksia
perheoikeuteen. (mt., 76–78.) Lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaan lakiin kirjattiin
tarkka kriteeristö väkivallan arvioimiseksi. Lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan tai
parisuhdeväkivaltaan syyllistyneelle vanhemmalle ei saa määrätä huoltajuutta tai valvomattomia
tapaamisia, ennen kuin turvallisuuskysymystä on arvioitu seuraavien kriteerien
avulla (The Guardianship Act Section 16B, ref. Jaffe ym. 2003, 76–78; kriteeristön
suomennus T.H):
– lapsiin kohdistuvan väkivallan ja/tai parisuhdeväkivallan luonne ja vakavuus
– väkivallasta kulunut aika ja väkivaltaisten tekojen tiheys
– väkivallan jatkumisen todennäköisyys
35