Työkyvyn ulottuvuudet - Julkari

2.1 Työkyvyn käsitteestä
2 Työkyvyn moninaisuus
Työkyvylle ei ole helposti löydettävissä sellaista yhtenäistä määritelmää, jonka
eri toimijat, kuten terveydenhuolto, erityisesti työterveyshuolto, eläkelaitokset,
kuntoutuslaitokset, työntekijät, työnantajat, tutkijat ja lainsäätäjät yksimielisesti
hyväksyisivät. Työkyky ei sijoitu millekään yksittäiselle tieteenalalle, joka voisi
antaa sille yksiselitteisen määritelmän. Lisäksi työkyvyn käsite on muuttunut
ajan ja tutkimuksen myötä: mitä enemmän työkykyä ja sen ulottuvuuksia on
tutkittu, sitä moniulotteisemmaksi ja monipuolisemmaksi kuva työkyvystä on
muodostunut. Samalla työkyvyn arviointi, hallinta ja kehittäminen työelämän ja
sosiaaliturvan eri tarkoituksiin on tullut yhä haastavammaksi.
Työkyvyn tarkastelussa on ollut käytössä lääketieteellisesti painottuva terveyden
ja toimintakyvyn malli, tasapainoa ihmisen voimavarojen ja työn vaatimusten
välillä korostava kuorma-kuormittumismalli sekä viime aikoina sellaiset
erilaiset moniulotteiset ja integroidut mallit, joissa perinteisten tekijöiden lisäksi
otetaan huomioon mm. työyhteisö, johtaminen, yhteisöllinen työn hallinta sekä
työelämän ulkopuolinen mikro- ja makroympäristö (mm. Tuomi ym. 1985a; Tuomi
1997; Mäkitalo ja Palonen 1994; Heikkilä 1996; Järvikoski 1994; Järvikoski
ym. 2001; Gould 2002; Ilmarinen ym. 2003). Työkykyyn liitetään yksilötasolla
esimerkiksi ammatilliset valmiudet, stressinsietokyky ja persoonallisuus, hallinnantunne,
työssä jaksaminen, työhyvinvointi, työn merkitys ja arvomaailma sekä työllistymiskyky.
Työelämän tekijöistä työkykyyn yhdistetään mm. työn organisointi
ja työnjako, organisaatiomuutokset, työyhteisö, työkuormituksen selvittäminen, töiden
sujuvuus, kiire, työn hallinta ja kehitysmahdollisuudet työssä. Työkyvyn edellytyksiä
luodaan puolestaan makrotasolla työ-, koulutus-, eläke- ja sosiaalipoliittisilla
ratkaisuilla. Työkyvyn käsitteeseen liitetään toisinaan myös laajempi toimijaverkosto
sosiaalivakuutuksen, työterveyshuollon ja työmarkkinaosapuolten kautta
(Launis ym. 2001). Työkyvyn ulottuvuudet ovatkin laajentuneet yksilön voimavaroista
ja työorganisaation ominaisuuksista yhteiskunnallisiin ja eri toimijoiden
rooleja kuvaaviin tekijöihin. Vaikka kokonaisvaltaisuus työkyvyn määrittelyssä on
tärkeä tavoite, on syytä varoa, ettei työkyvyn käsite huku eritasoisiin systeemeihin;
kantava tekijä on kuitenkin aina ihminen (Heikkilä 1996).
Työkyvyn määrittelyssä näyttää kuitenkin vallitsevan yksimielisyys siitä,
ettei työkyky ole vain yksilön ominaisuus vaan yksilön, hänen työnsä sekä ympä-
19