Työkyvyn ulottuvuudet - Julkari

10 Onko väestön työkyky parantunut?
Kun iän lisäksi vakioidaan siviilisääty (malli 1c), eli poistetaan siviilisäätyrakenteen
muutoksiin liittyvät vaikutukset väestön työkykyyn, näyttää työkyvyn
rajoitusten väheneminen jopa hivenen nopeammalta kuin ikävakioitujen tulosten
mukaan. Tämä johtuu siitä, että naimisissa olevien osuus väestöstä on supistunut,
ja kun naimisissa olevien työkyky on parempi kuin muiden siviilisäätyryhmien,
siviilisäätyrakenteen muutos työkyvyn kannalta epäedullisemmaksi on
ollut omiaan heikentämään väestön keskimääräistä työkykyä. Siviilisäädyn vakioimisen
vaikutus on suurempi miehillä (OR muuttuu 0,67:stä 0,60:een) kuin
naisilla (OR muuttuu 0,74:stä 0,72:een), koska eronneiden osuus työikäisestä
väestöstä on nopeasti kasvanut ja eronneiden miesten työkyky on selvästi huonompi
kuin naimisissa olevien miesten, mutta eronneet naiset eivät poikkea yhtä
paljon naimisissa olevista naisista.
Alueen (malli 1a) ja siviilisäädyn (malli 1c) vakioimisen vaikutus koko väestön
työkyvyn muutoksia koskeviin tuloksiin on kuitenkin hyvin vähäinen, kun
sitä verrataan väestön koulutusrakenteen vakioinnin (malli 1b) vaikutuksiin.
Naisten työkyvyn paraneminen 1970-luvun lopulta 2000-luvun alkuun näyttää
kokonaan liittyvän koulutustason kohenemiseen eli siihen, että 2000-luvun alussa
aiempaa selvästi suurempi osa työikäisistä naisista oli saanut perusasteen jälkeistä
koulutusta. Kun koulutusrakenne vakioidaan, naisten työkyvyn rajoitusten
yleisyys vuosina 2000–01 on jopa hieman suurempi (OR 1,08) verrattuna
vuosien 1978–80 tilanteeseen, mutta jaksojen välinen ero ei ole tilastollisesti
merkitsevä. 45–54-vuotiaiden naisten työkyvyn rajoitusten jyrkkä harvinaistuminen
muuttuu koulutusrakenteen vakioimisen myötä vähäiseksi (OR muuttuu
0,59:stä 0,83:een) eikä se enää ole tilastollisesti merkitsevä. Vanhimmassa naisten
ryhmässä työkyvyn rajoitukset ovat jopa yleistyneet tilastollisesti merkitsevästi,
kun koulutusrakenteen muutoksen vaikutus eliminoidaan.
Miesten koulutusrakenteen vakioiminen muuttaa lähes yhtä voimakkaasti
työkyvyn ajallista muutosta koskevia tuloksia, mutta koulutusrakenteen vakioinnin
jälkeenkin työkyvyn rajoitukset näyttävät hieman vähentyneen, 30–44vuotiaiden
ryhmää lukuun ottamatta. Miehilläkään muutos työkyvyn rajoitusten
yleisyydessä 1970-luvun lopulta 2000-luvun alkuun ei kuitenkaan ole tilastollisesti
merkitsevä, kun koulutustason kohenemisen vaikutus otetaan huomioon.
(Taulukko 10.6.1.)
305