Työkyvyn ulottuvuudet - Julkari

4 Työkyky väestön osaryhmissä
käyttäytymisen piirteiden – esimerkiksi alkoholinkäytön ja naisten tupakoinnin –
osalta tilanne ei ollut yhtä suotuisa. Itä-Suomessa terveys oli puolestaan useiden
osoittimien valossa maan keskitasoa huonompi (Martelin ym. 2002). Nyt havaittu
Etelä-Suomessa asuvien keskimääräistä parempi ja Itä- ja Pohjois-Suomessa asuvien
huonompi koettu työkyky heijastanevat osittain tätä terveydentilan vaihtelua
alueiden välillä, mikä puolestaan voi osittain liittyä koulutusrakenteen ja koulutuksen
mukaan vaihtelevien riski- ja suojatekijöiden alue-eroihin.
Paitsi terveydentilan, toimintakyvyn ja koulutustason eroihin työkyvyn alueerot
voivat liittyä myös ammattirakenteen ja toimialojen alueellisiin eroihin. Raskaan
ruumiillisen työn supistuvat ammattialat ovat alueellisesti painottuneet itään
ja pohjoiseen. Erityisesti miehillä työkyvyn alue-erot saattavat liittyä ammattirakenteeseen:
työkyvyn rajoittuneisuutta oli eniten juuri Itä- ja Pohjois-Suomen
maaseudulla.
Koetun työkyvyn alueellinen vaihtelu näkyi naisilla vain koko työikäisessä
väestössä – työssä käyvillä naisilla ei ollut alue-eroja työkyvyn kokemisessa. Tämä
liittynee työkyvyttömyyseläkeläisten ja muiden työelämän ulkopuolella olevien
vajaakuntoisten osuuden alue-eroihin. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja Kainuussa
työkyvyttömyyseläkeläisten osuus työikäisestä väestöstä on lähes kaksinkertainen
verrattuna Uudenmaan alueeseen (Aromaa ym. 2005).
Kieliryhmien väliset erot olivat naisilla varsin pienet kaikkien työkyvyn osoittimien
valossa. Sen sijaan suomenkielisten miesten työkyky oli jonkin verran huonompi
kuin ruotsin- tai muunkielisten miesten, ja ero oli selkein työkykyindeksillä
mitattuna. Vastaavasti tutkimuksessa, jossa selvitettiin hyvin varhaisen eläkkeelle
jäämisen riskiä, havaittiin että suomen- ja ruotsinkielisten välinen ero oli suurempi
miehillä kuin naisilla (Saarela ja Finnäs 2002). Yksi selitys ruotsinkielisten paremmalle
työkyvylle on todennäköisesti heidän parempi terveydentilansa, joka heijastuu
mm. kieliryhmien kuolleisuuserona (esim. Koskinen ja Martelin 2003). Tämän
pitkään tiedossa olleen eron syyt eivät ole edelleenkään selviä. Suomen- ja
ruotsinkielisen väestön sosioekonomisen ym. rakenteen huomioon ottaminen ei
riitä selittämään eroa ainakaan miehillä. Muita mahdollisia selityksiä ovat esimerkiksi
erot elintavoissa, kuten tupakoinnissa ja alkoholikäytössä, sekä ruotsinkielisen
väestön oletettu suurempi sosiaalinen pääoma eli keskinäinen luottamus, yhteiset
normit ja hyvin toimivat sosiaaliset verkostot (esim. Hyyppä ja Mäki 2001).
Tämäntyyppiset mahdolliset kulttuuriset tekijät voivat vaikuttaa koettuun työkykyyn
myös muuta kautta kuin terveydentilan välityksellä. Esimerkiksi ruotsinkie-
69