Työkyvyn ulottuvuudet - Julkari

Työkyvyn ulottuvuudet
samoin heillä painottui työssä selviytymistä haittaava työmotivaation väheneminen.
Maataloudessa työskentelevien ja erityisesti maatalouden naisten työkykyongelmat
näkyivät myös Peltoniemen (2005) tutkimuksessa, jossa verrattiin palkansaajien,
yrittäjien ja maatalousyrittäjien työkykyä: näistä kolmesta ryhmästä
maatalousyrittäjien työkyky oli selvästi huonoin. Tulokset ovat samansuuntaisia
myös 1990-luvun lopun työuupumustutkimuksen tulosten kanssa. Sekä työuupumuksen
kokonaistaso että sen eri oireet, kuten väsymys, kyynisyys ja itsetunnon
heikkeneminen, korostuivat maa- ja metsätaloudessa (Kalimo ja Toppinen 1997).
Huono työkyky ja sairauksien suuri lukumäärä ei maatalousyrittäjillä kuitenkaan
liittynyt runsaisiin sairauspoissaoloihin. Ilmeisesti maataloustyö on esimerkki ammattialasta,
jossa pysytellään pitkään vielä työkyvyn heikennyttyäkin. Tämä saattaa
liittyä maatalousyrittäjien työterveyshuollon puutteisiin mutta myös maatalousammattien
elämäntapaluonteeseen.
Joissakin aiemmissa tutkimuksissa on havaittu työnantajasektorien välisiä eroja
palkansaajien koetussa työkyvyssä: kunta-alan työntekijöiden työkyky on ollut
muiden sektoreiden työkykyä huonompi (Ylöstalo 2002; Piirainen ym. 2000). Tilastokeskuksen
työolotutkimukseen perustuvassa 45–64-vuotiasta palkansaajaväestöä
koskevassa tutkimuksessa sektoreiden välillä ei kuitenkaan ollut eroa
(Forma ym. 2004). Tämän tutkimuksen tulokset muistuttavat työolotutkimuksen
tuloksia: tilastollisesti merkitseviä sektorieroja ei juuri ollut. Työkyvyn sektorierojen
vähäisyys liittyy osittain jo edellä kuvattuun havaintoon siitä, että työyhteisölliset
ongelmat eivät välity työkykyarvioihin. Työssä selviytymistä haittaavat työyhteisön
ja henkisen rasituksen ongelmat olivat kunta-alalla yleisempiä kuin valtiolla
tai yksityisillä työnantajilla, mutta työkykyarviossa, -pistemäärässä tai -indeksissä
ei ollut merkitseviä eroja.
96