Työkyvyn ulottuvuudet - Julkari

Työkyvyn ulottuvuudet
Tuija Martelin, Päivi Sainio, Seppo Koskinen, Raija Gould
4.2 Työkyky eri asuinalueilla ja kieliryhmissä
64
Työkyky ei jakaudu alueellisesti tasaisesti. Etelä-Suomi ja erityisesti
Etelä-Suomen kaupunkimaiset kunnat olivat parhaan
työkyvyn aluetta, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomessa työkyvyn
rajoittuneisuus oli yleisintä. Työssä käyvässä väestössä työkyvyn
alue-erot olivat vähäisiä. Ruotsinkieliset miehet kokivat työkykynsä
paremmaksi kuin suomenkieliset, naisilla kieliryhmien
välillä ei ollut eroja.
Työkyvyn alueittaiset erot voivat heijastaa esimerkiksi elinkeinorakenteen ja sen
kehittyneisyyden eroja, tai ne voivat liittyä työkyvyn ylläpitämistä tukevien palvelujärjestelmien,
kuten terveydenhuollon, kuntoutuksen ja työhyvinvointitoiminnan
eroihin. Työkyvyn alue-erot voivat myös toistaa alueittaisia terveyseroja, tai ne
saattavat kertoa työkyvyn kokemisen kulttuurisidonnaisuudesta ja heijastaa esimerkiksi
kieliryhmien välisiä eroja. Ruotsinkielisillä alueilla, erityisesti Ahvenanmaalla
mutta myös monissa Manner-Suomen ruotsinkielisissä kunnissa, työkyvyttömyyseläkeläisten
osuus on keskimääräistä pienempi (Eläketurvakeskus ja
Kansaneläkelaitos 2005b). Kieliryhmien ero voi puolestaan liittyä kulttuuritekijöiden
ohella terveydentilan eroihin: monien osoittimien valossa ruotsinkielisen vähemmistön
terveys on keskimäärin parempi kuin suomenkielisten (Hyyppä ja
Mäki 2001; Koskinen ja Martelin 2003).
Tässä aluetarkastelussa asuinkunnat luokiteltiin kuuteen ryhmään toisaalta
maantieteellisen sijainnin ja toisaalta kunnan kaupunkimaisuuden mukaan. Maantieteellisen
jaon pohjana käytettiin yliopistosairaaloiden vastuualuejakoa (ns. miljoonapiirijakoa),
johon perustuvat myös Terveys 2000 -aineiston otoksen ositteet.
Alkuperäinen viisiluokkainen ryhmitys karkeistettiin kolmiluokkaiseksi yhdistämällä
Turun ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden vastuualueet (taulukoissa Länsi-
Suomi) sekä Kuopion ja Oulun yliopistosairaaloiden vastuualueet (taulukoissa Itä-