12.07.2015 Views

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

Avaa tiedosto - TamPub - Tampereen yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

178aiempien hyvän johtamisen tutkimusten tuloksissa. Johtajana kehittymisen näkökulmastamerkityksellisiä ovat toimenpiteet, joilla edistetään organisaation oppimistaedistävää työkulttuuri tai joilla johtajat hallitsevat ristiriitoja, epävarmuuksia ja joissaesimies toimii roolimallina muille työyhteisön jäsenille, yhteistoiminnallisuutta ja vuoropuheluasekä reflektiivisten taitojen kehittäminen ja muutoksen hallinta. (Ruohotie2005, 69–73; Huuhka 2004, 262–265; vrt, Sydänmaanlakka 2003, 2009) Hyvänjohtamisen tutkimisessa ja määrittelyssä jäävät johtajana kehittymisen näkökulmastaosa merkityksellisistä elementeistä huomioimatta, kuten johtajana kehittymisen ilmiönkokonaisvaltaisuus, henkilökohtaisuus, yhteisöllisyys ja toiminnallisuus. Merkityskomponenttientasolle menevän merkitysrakenteen kietoutuneisuuden tutkiminen jäitämän tutkimuksen ulkopuolelle. Se olisi tärkeä ja haastava jatkotutkimuksen kohdeja edellyttäisi johtajana kehittymisen olemuksen edelleen mallintamista ja laajempaaempiiristä tutkimista monimetodisesti, esimerkiksi bayesilaisen tilastoanalyysin avulla(vrt. Nokelainen 2010, 2008).Tutkimus vahvistaa käsitystä, että postmodernissa maailmassa johtajana kehittymistätulisi entistä voimakkaammin tarkastella tutkimuksissa kokemusperäisesti, holistisestija yksilön omien koettujen merkitysten kautta. Tällöin teorian muodotuksessapainopisteen tulisi muuttua inhimilllisen todellisuuden perusolemuksen mukaisestiensin merkityksellisten suhteiden ja ilmiöiden olemuksien tutkimiseen ja sitten niidenperusteella muodostettavien mallien ja teorioiden rakentamiseen. Kehittyminen tulisiperusolemukseltaan nähdä ennen kaikkea suhteessa olemisena ja muuttumisena, jollointutkimuksissa tulisi entistä rohkeammin rakentaa relativistiseen tutkimusorientaatioonperustuvia tutkimusasetelmia. Tämän tutkimuksen tulosten valossa ja johtajanakehittymisen kannalta merkityksellisen suhteessa olemisen tarkentamiseksi johtajanakehittymisen ilmiön ymmärrystä syventäviä uusia tutkimuskohteita voisivat olla johtajanakehittymiseen liittyvien motivaatio-, vuorovaikutus-, toiminta-, merkitys- javaltasuhteiden muutokset osana johtajana kehittymisen kokonaisuutta suhteessa ilmiönolemukseen eli sen entiteetteihin, merkityshorisontteihin ja merkitysulottuvuuksiin.Näin ollen tämän tutkimuksen perusteella johtajana kehittymisen tutkimista kokemusperustaisesti,kokonaisvaltaisesti ja erityisesti merkityksien kautta kannattaisi jatkaa.Johtajana kehittymisen tukeminen ja valmentaminen postmodernissa maailmassa vaatiiuudenlaista relativistiseen tutkimusorientaation perustuvaa tutkimustietoa, joka ottaahuomioon johtajana kehittymisen olemuksen suhteessa johtamistyön olemukseen.Ammatillisen kehittymisen tutkiminen suhteenaTässä tutkimuksessa tutkittiin ammatillista kehittymistä johtajan ammatin näkökulmasta.Tulosten perusteella johtajana kehittyminen tapahtuu toisaalta suhteessa ihmisenäolemiseen, jolloin se liittyy johtajan inhimillisen toimintaan ja sen kehittymisen myötäpersoonallisuuteen sisältyvien johtamistyön kannalta merkityksellisten identiteettienmuutoksiin. Toisaalta johtajana kehittyminen tapahtuu suhteessa työhön, jolloin se liittyyjohtajan työtoimintaan ja sen kehittymisen myötä johtajan edustaman instituutionedellyttämien ammatillisten roolien kehittymiseen. Näin ollen johtajana kehittymisenkokonaisvaltaisena kontekstina on ihmisenä olemisen ja työn suhde.Ammatillisen kehittymisen näkökulmasta kehittymisessä ei ole kyse ainoastaanACTA

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!