Löytöretkellä omaan työhön - kehittämistä päiväkodin arjessa - Socca

Me valittiin se sanasäkki nyt
Päiväkotiimme ei haluttu kuutta sanasäkkiä, joista löytyisivät samat possut,
tiput, vasikat ja karitsat. Tiimien vastuuhenkilöt jakoivat sanasäkkien
sisältöalueet keskenään elokuun lopulla. Aiheista ei syntynyt riitaa. Alle
kolmevuotiaiden ryhmät valitsivat vaatteet ja perheenjäsenet, 3–5-vuotiaiden
ryhmät kehon osat ja kotieläimet, integroitu erityisryhmä huonekalut
ja esikouluryhmä Suomen eläimet.
Yhdessä alueemme päiväkodissa sanasäkit oli otettu käyttöön aiemmin.
Päiväkoti antoi käyttöömme sanalistat, joissa oli lueteltu ikäryhmittäin,
mitä sanasäkin tuli kustakin aihepiiristä sisältää. Jotkut noudattivat sanasäkkiä
kootessaan ohjeita, toiset eivät. Johtaja toimitti tiimeille pussit,
tiimit täyttivät ne ja alkoivat tukea lasten kielellistä kehitystä.
Jokainen tiimi laati omat tavoitteet siitä, miten ja mihin sanasäkkiä
käytetään. Tyypillinen tavoite oli järjestää tuokioita pienryhmissä vähintään
kahdesti viikossa.
Lapsiryhmä on yleensä jaettu kolmeen pienryhmään, jokaiselle aikuiselle
oma ryhmä Tavoitteiden mukainen toiminta olisi tarkoittanut
viikossa kuutta sanasäkki-tuokiota tiimiä kohden, kolmeakymmentä kuutta
tuokiota koko päiväkodissa. Kuukaudessa tuokioita olisi kertynyt 144.
Vaikka tavoitteesta saavutettiin umpimähkään arvioituna puolet,
uskoisi matkan varrella kertyneen kokemuksia. Niiden turvin ammattikasvattaja
osannee arvioida, mikä tiettyjen lasten kanssa toimii ja mikä ei.
Esikouluryhmässä pelkkä asioiden nimeäminen menetti pian viehätyksensä.
Sanasäkin avulla alettiin opetella kouluvalmiuksia. Kertasimme
lukusuuntaa (vasemmalta oikealle, ylhäältä alas), hahmotimme tilaa (rivi,
jono), harjoittelimme luokittelua erilaisin perustein (jos peruste löytyi, se
kelpasi). Siinä sivussa opeteltiin muutakin.
Sanasäkki-tuokioilla lapset istuivat enimmäkseen hiljaa, puhuivat
vuorollaan. Aikuinen määräsi tahdin. Mutta tuokioiden ulkopuolella
lapset ja aikuiset alkoivat puhua enemmän. Pohdittiin sanoja ja niiden
merkityksiä. Tartuttiin aiheisiin, jotka lähtivät lapsista, ja polkuja seurattiin
niin pitkään kuin ihmeteltävää riitti. Aikuinen ei enää ollut opettaja, joka
korkeuksistaan tarjosi valmiita vastauksia. Aikuinen osallistui keskusteluihin
lasten kanssa.
Keskusteluja ei kirjattu vihkoon. Ei raportoitu opittuja sanoja, ei
testattu seuraavana päivänä, olivatko sanat jääneet mieleen. Jos lapset
sattumalta oppivat jotain, se oli plussaa. Oppiminen ei kuitenkaan ollut
keskustelujen tarkoitus.
174