Löytöretkellä omaan työhön - kehittämistä päiväkodin arjessa - Socca

tunut, muidenkin motivaatio ja into kasvavat. Johtajat arvostivat sitä, että
kehittäminen lähtee yksiköistä itsestään.”Erittäin innostunut olo, innostuksen
ilmapiiri oli kehittämispäivänä aistittavissa. Minusta tämä on erittäin hauska
tapa lähteä kehittämään, että se lähtee meistä itsestämme, mutta silloin täytyy
sietää epämääräisyys ja uskoa, että se kuuluu tähän.”
Joissain yksiköissä myös alueen päivähoitopäällikkö oli ilmaissut kiinnostuksensa
hanketta ja erityisesti alueellaan olevan tutkimuspäiväkodin
kehittämisprosessia kohtaan. Päällikön kanssa oli saatettu sopia erillisistä
tapaamisista hankkeen tiimoilta.
Jokainen tutkimuspäiväkoti päätti itse, millaisessa kokoonpanossa
tapaavat kuukausittain ohjaajaansa. Jotkut ratkaisivat asian edustuksellisuuden
kautta, jolloin kokouksiin osallistuivat aina samat henkilöt.
Joissain vakituisten osallistujien lisäksi osallistuivat kaikki ne, jotka eivät
olleet pakottavasti työtehtävissä kiinni. Oli myös päiväkoteja, joissa osallistujien
vuorot vaihtuivat jatkuvasti ja jotkut työyhteisöt ratkaisivat asian
kokoontumalla kaikki yhdessä iltaisin.
Ne, jotka eivät osallistuneet kokouksiin, kokivat jäävänsä osittain
ulkopuolisiksi.
Yksi niistä, jotka eivät kuuluneet edustukselliseen kokoonpanoon
kuvasi tuntemuksiaan: ”Olen kokenut ohjaajan hyvin etäiseksi, koska en ole
edes koskaan tavannut häntä.” Jotkut lähettivät ohjaajalle terveisiä: ”Olet
päässyt kiitettävästi käymään talossamme, piipahda myös ryhmissä kyselemässä
kuulumisia niiltä henkilöiltä jotka eivät pääse tapaamisiinne.”
Ohjaajat olivat huomanneet saman asian. Yksi heistä pohti: ”Vaarana
on se, että ne jotka ovat mukana yhteisissä tapaamisissa ovat paremmin
perillä kehittämishankkeesta ja osa voi tuntea itsensä hieman ulkopuoliseksi...
Tällaisessa hankkeessa, jossa koko työyhteisön mukanaolo ja sitoutuminen on
tärkeää, tiedon kulun varmistaminen on keskeisessä asemassa. Jo alkutaipaleilla
olen huomannut, että se ei ole helppoa. Päiväkodin arjessa tapahtuu paljon ja
mahdollisuudet yhteisiin kokoontumisiin ovat rajalliset.”
Niitä henkilöitä, jotka työyhteisössä tehdyn sopimuksen mukaan
edustivat tiimejään säännöllisesti kehittämistehtävään liittyvissä ohjaajatapaamisissa,
askarrutti muiden tiimiläisten motivaation kehittyminen.
”Perustyötä joutuu teettämään tiimin kahdella muulla henkilöllä enemmän
kuin itsellä. Miten saataisiin tiimin muihin jäseniin luotua motivoitunut
mieliala ja oppiva asenne, positiivinen suunta?” Seuraava kommentti osoittaa,
ettei huoli ollut turha: ”Palaverit, joihin en itse ole osallistunut, ovat tuntuneet
iäisyyksiltä ryhmissä, joissa yksin hoidan lapsia sillä aikaa.”
234