ajatuspajoista

Tausta
(1997–) sai 2007 yhteensä 36,5 miljoonan euron budjetistaan miljoonan
EU:lta ja loput Saksan valtiolta parlamenttipaikka lukunsa
perusteella. Lehteen haastatellun johtajansa Ralf Füchsin (s. 1951)
mukaan poliittinen ajatustehdas oli ”osa vihreää poliittista perhettä
mutta hyvin itsenäinen sellainen”. Sen toimenkuvaan kuului
uusien puolue-edustajien koulutus mutta myös riippumattomuuden
vaaliminen: ”Ei kannata yrittää alkaa puoluekouluksi eksklusiivisesti
vihreille, tuottavampaa ja luovempaa on olla yhteistyössä
eri tahoihin.” HB-säätiö myös jakoi apurahoja opiskelijoille ja tutkijoille,
arkistoi vihreiden historiaa, teki koti- ja ulkomailla yhteistyötä
vapaan lehdistön ja kansalaisjärjestöjen kanssa, verkotti erilaisia
poliittisia toimijoita järjestämällä tilaisuuksia ja tuotti taustapapereita
EU-vihreille. Friedrich Ebert -säätiö (1925/1954–) sosiaali
demokraattipuoluekytkyineen ja Konrad Adenauer -säätiö
(1955–) kristillisdemokraattipuoluesiteineen toimivat yli kolminkertaisin
resurssein.
Ranskalaistoimittaja Courtois katsoi 2012, että Ranskan noin
160 erikokoista ja -laatuista réservois des idéesiä olivat kaukana yhdysvaltalaisten
think tankien tai niiden saksalaistenkaan vastineitten
vaikutusvallasta. Esimerkiksi liberaali Montaigne-instituutti
(2000–) oli tuottanut kuutisenkymmentä raporttia kahdeksassa
vuodessa ja saanut paljon julkisuutta. Mutta tämäkin kolmen miljoonan
euron vuosibudjetilla toimiva ranskalaisittain rikas ajatushautomo
oli itänaapurin ja rapakontakaisiin serkkuihinsa verrattuna
pikkutekijä. Courtois huomautti, kuinka sekä oikeistolaisiksi
että vasemmistolaisiksi hahmottuvat ajatuspajat jaksoivat koko
ajan vakuuttaa määrittelevänsä ja miettivänsä milloin minkäkin
asian – ja loppujen lopuksi kaiken mahdollisen – uudelleen. Hänen
haastattelemansa politiikan tutkija Pascal Perrineau liitti laboratoire
des idéesien suosion riutuviin puolueisiin, jotka olivat muuttuneet
ideariihistä ”byrokraattisiksi koneistoiksi”. Politologin silmissä
samaan suuntaan veivät yliopistokriisi ja akateemisten tutkijoitten
ahdinko. Hän arveli, että poliitikoihin ja toimittajiin vetoava
muka-uusien asioitten paketointi yksinkertaiseen muotoon
selitti tuumaustankkien suosion mutta samalla kertoi niiden ei
niinkään uudistavasta vaan ennemminkin välittäjä- ja viestijäroolista.
Think tankeilta oli Perrineaun mukaan turha odottaa uudistuksia,
sillä ulkopuoliksi asiantuntijoiksi itsekin tunnustautuen ne
115