ajatuspajoista

Tapausesimerkki – Filosofian Akatemia Oy
keskeisyyden hetteiköstä”. Siinä viitataan omalla ratkaisulla rehentelemiseen
yhtenä statuksen hakemisen muotona ja kuvaillaan
erilaisia tapoja yrittää väkisin sovittaa ongelmia tuohon ratkaisuun
sopivaksi. May neuvoo, että parempi on ensin tuulettaa tunteita,
lämmitellä ongelmaa varten, selvitellä sitä rauhassa ja hankkia sitten
asianmukaista tietoa. Oliver yhtyy kantaan viestimisteoksessaan
1968: ”Johtajat saattavat virheellisesti antaa jostakin ongelmasta
lyhyen ynnäyksen ja kysyä sitten, ’Mitä mielestänne tulisi
tehdä sille?’” Moinen ratkaisukeskeisyys tulisi Oliverin mukaan
vaihtaa päätelmiin hyppäilemättömään, tieteilijöiden suosimaan
tapaan kohdata ongelma, eritellä sen tausta ja syyt, ”määritellä
osalliset intresseineen” ja vasta sitten ”tarjota kaikki mahdolliset
ratkaisut”. Kuten hän jatkaa, demokraattinen aikakausi vaatii keskustelevuutta
sanelemisen sijaan, eikä ”yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa”
auta hoppuilla.
Koko käsite ’ratkaisukeskeinen’ kantoi siis alun perin hallitsevasti
soimauksellista merkitystä. Käänne koitti 70-luvulta alkaen,
ja muutosvoimana oli vielä vasta vauhtiin pääsemäisillään oleva
itseaputeollisuus. Jos Lawsonin arkkitehtuuriväitöskirjassa 1972
ongelmien tai ratkaisujen polttopisteeseen laittaminen merkitsivät
vielä erilaisia mutta harvoin puhtaina ja tyypillisesti limittäisinä ja
vuorottelevina esiintyviä ”kognitiivisia strategioita”, vuosikymmenen
lopulla toinen pystyi jo esittäytymään toista parempana ja
houkuttelevampana. Smallin avioliitto-oppaassa 1979 vakuutettiin:
”Kun et ole vain ongelma- vaan myös ratkaisukeskeinen, annat
raivon avata sinulle asioita, sen sijaan että se sulkisi sinut sisäänsä.
Salli siis raivostumisen tehdä työtä puolestasi. Hyväksy
puolisosi niin kuin hyväksyt itsesi – ja niin kuin Jumala hyväksyy
teidät molemmat.”
Friedin The Courage to Change (1980) ei jäänyt pekkaa pahemmaksi.
Se kehotti sukoilematta ”siirtymään ongelmakeskeisestä
lähestymistavasta ratkaisukeskeiseen”, jos kohta se myös muotoili,
että on hyvä ”lisätä ongelma-ajattelumalliin ratkaisuajattelumalli”.
Koska psyyke on ”elävä systeemi yhtaikaa olemassa olevine
virtauksineen”, ongelmia ja ratkaisuja ”tulee puntaroida yhteen
liittyneinä”. Ehkä Friedin kirjaa – niin kuin Milton ”Rosenau
Consulting” Rosenaun Successful Project Managementiä (1981) – voi
kuvata jälkikatsannossa teokseksi, jossa vielä näkyy vaikeus siirtyä
475