ajatuspajoista

Tapausesimerkki – Filosofian Akatemia Oy
”huippu sprintteri”, ”huippu-urheilija”, ”huipputekijä”, ”huippuluokan
esiintymiskyky” ja ”huippuluokan pelisilmä”, ”huippulahjakas”,
”huipputaitava”, ”huippukoukuttava”, ”huippumuusikko”,
”huippuopettaja”, ”huippuoppiminen”, ”huippuosaaminen”, ”huippukoulutus”,
”huippufyysikko”, ”huippuajattelija”, ”huippuartisti”,
”huippuosaaja”, ”huippuvalmentaja”, ”huippukunto”, ”huippumalli”,
”huippufysiikka”, ”huippukroppainen”, ”huippusuoritus”,
”huippukoomikko”, ”huipputieteilijä”, ”huippujulkaisu”, ”huippunimi”,
”juuri sinun huippukohtasi”, ”huipputähtitieteilijä”,
”huippujuoksija”, ”älyllinen huippulöytö”, ”huippupsykologia”,
”huippumenestyjä Richard Branson”, ”Supercellin huippuyrittäjät”,
”huippukoulutettu”, ”Filosofian akatemian järjestämä huippuseminaari”,
”huippupäättäjät”, ”Pekka Hyysalon huippupuheenvuoro”,
”huippuvalokuvaaja Meeri Koutaniemi”, ”huippugeenit”,
”huippuinnovatiivinen” ja ”huippu”. Tällainen kielenkäyttö ei toki
enää pistä silmään, koska samaa etuliitettä käytetään yhtä hyvin
kodinkonemainoksissa kuin akateemisten yksikköjen itsekuvauksissa.
Mutta moni muistaa Silfverbergin & Vehkoon Long Play
-artikkeliinsa helmikuussa 2013 valtioneuvoston kirjaamosta kaivaman
hankekuvauksen, jossa Himanen oli esitellyt 700 000 euroa
saanutta projektiaan: ”Sana ’huippu’ esiintyy asiakirjan suomenkielisen
osion 15 sivulla yhteensä 34 kertaa.”
FA haluaa mukaan: se kuuluttaa ”tuottavansa” omin neuvoin
”akateemista huippututkimusta”. Lisäksi se kertoo ”yleistajuistavansa”
huippututkimusta. Tarkempi silmäys sen tekemisiin osoittaa
kuitenkin, että yritys toimii tavallisen myönteisyyskonsultin
tapaan. FA:lla on huomattavasti vähemmän tekemistä filosofian ja
akateemisuuden kuin populaarin positiivisen ajattelun ja geneerisen
innostusvalmennuksen kanssa. Kansanvalistusseuran verkkolehden
haastattelussa keväällä 2014 Järvilehto väläytti kykyjään
lajityypilliseen huikentelevaisuuteen, yksinkertaistavuuteen ja
uutuus retoriikkaan: ”Päätöntä on, että tiedämme jo 90 prosenttia
kaikista niistä toimista, joilla nykykoulu saataisiin täräytettyä komeasti
nykyaikaan, mutta yhteiskunnan rakenteet jarruttavat
muutosta.” Näin häilyvät kansanvalistuksen ja lobbauksen rajat,
eikä lukija saa tietää, mitä nuo modernisointikeinot olisivat. Kun
Järvilehto mielii puolustaa positiivista psykologiaa, hän sanoo, että
sen taustalla työskentelee ”joukko planeetan arvostetuimpia ja
321