ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
keskityttäessä teknisiin kohennuksiin: ”Tuotetaan tietoa ja parannetaan
toimintaa rahaa vastaan, olipa asiakkaan toiminta sitten
minkälaista tahansa.” Toisten mielestä juuri se on konsulttimahdin
ydin: ostopalveluiden valtuuttajat vähentävät vastuutaan käyttämällä
eksperttifirmoja, joilta ei liiketoiminnan harjoittajina perätä
vastuuta ainakaan sosiaalisen ajattelun vähentymisestä. Anonyymi
Konsulttikin myöntää, että ”kaksisuuntaisessa valtasuhteessa”
vastuut voivat hämärtyä siinä missä yhteistyön tarkoituskin:
”Joskus asiakas ei oikein tiedä, mitä se tilaa, ja konsultti yrittää
parhaan ymmärryksensä mukaan tehdä jotain sellaista, mitä
luulee asiakkaan tilanneen.” Hän ei ”usko, että kovinkaan moni
konsultti on siinä määrin kyyninen, että pitäisi tätä toimintansa
ensisijaisena päämääränä”. Mutta ”oma valta-asema voi betonoitua
sivutuotteena” toiminnassa, jossa yksittäistä konsulttia ”motivoivat
lähinnä mielenkiintoiset projektit ja niissä onnistuminen”.
Hän pohtii:
Vallan siirtyminen tapahtuu siis varkain. Asiakkaan kannalta on joissakin
asioissa helpompi ulkoistaa ajattelu konsulteille. Teknisissä seikoissa
tämä on harmitontakin. Mutta mitä lähemmäksi tullaan organisaation
perustoimintaa, sen suurempi riski vallan siirtymiseen on. Think-tankit
konsulttialan reunailmiöinä ovat tässä varmaan keskimäärin konsulttiyrityksiä
tavoitteellisempia, ilmeisimmin ne ajatuspajat, jotka muodostavat
poliittisen liikkeensä ’tutkimushaaran’. Oma pohdintansa on, kuinka
paljon valtasiirtymästä on hyväksyttävää tai jopa toivottavaa. Bisnespuolella
kumppaniverkostot vähentävät vallan keskittymistä kansainvälisiin
monoliitteihin, kuten IBM:lle tai Microsoftille. Kansan vallasta legitimoituvan
julkisen vallan tilanne onkin sitten paljon problemaattisempi.
Hallinnonkehittäjistä osa on maalannut historiallisen tehtävänsä
leveällä pensselillä. Osbornen & Taeblerin Reinventing Government
(1992) väitti osoittavansa ”kolmannen tien” konservatiivisuuden
ja liberalismin tuolla puolen. Tavoitteena oli ”välittävä [caring]
hallitseminen”, joka oli kuitenkin bisnestyyliin tehostettua ja tuottoisaa.
Avainsanoja ”yrittäjähenkisessä” julkisessa johtamisessa ja
julkisissa managereissa olivat nyt keskusjohtoisuuden purkaminen
sekä valinta, kilpailu ja voimaannuttaminen tai valtauttaminen.
Sääntöjen sijalle nousivat missiot ja ohjelmien sijaan ongelmanratkaisu.
Retoriikka puri tietenkin oikealla mutta se upposi myös
66