ajatuspajoista

Tapausesimerkki – Filosofian Akatemia Oy
koukuta pelaajia väkivaltaisella tai edes värikkäällä ja meluisalla
sisällöllään”, vaan ne ”vaikuttavat pelaajien sisäiseen motivaatioon
stimuloimalla autonomian, kompetenssin ja yhteenkuuluvuuden
tunteita”. Ne ”antavat myös erinomaisia mahdollisia tarpeiden tyydyttämiseen”,
vieläpä niin, että ”tyydyttyminen on huomattavasti
välittömämpää, johdonmukaisempaa ja toistuvampaa kuin oikeassa
elämässä”. Lyhyesti: ”Videopelit eivät petä.” Järvilehto paljastaa
tajunneensa ”tiimityöhön kannustavista moninpeleistä”
enemmän pelattuaan kavereittensa kanssa Counter-Strikea. Inspi-
Radiossa hän kertoi sittemmin pelaavansa 12-tuntisista työpäivistään
tointuakseen hieman Call of Dutya. Kirjan mukaan pelaamisessa
tärkeämpää kuin pelin sisältö on pelaamisen toimintaperiaate.
Tätä ajatusta hän vertaa McLuhanin kuuluisaan credoon, tosin Järvilehto
laimentaa medium is the messagen muotoon ”ilmaisuväline
on yhtä tärkeä ideoita välitettäessä kuin itse idea”. Pelien pedagoginen
lupaus nousee siitä, että ne ovat erinomaisia innostumisen ja
motivoinnin työkaluja. Oppimisen pelillistäminen tarkoittaa tasojen
ja pisteytysten kaltaisten pelielementtien käyttöönottoa. Mutta
edistyneemmän ajatusmallin mukaan ”integroidaan oppiaines peliin
niin, että pelissä eteneminen riippuu opittavasta sisällöstä”.
Tämä koko kirjan rigbylaisryanilainen pääväite jää nootittamatta.
Asiaa tunteva tietää esimerkiksi Moseleyn painottaneen
sitä artikkelissaan 2012, vuotta ennen kuin Järvilehto esitteli sen
omanaan eduskunnassa. Pelillistäminen on 00-alusta alkaen käytetty
termi, jonka yhdysvaltalainen opetusteknologian professori
Kapp toi yleiseen koulukeskusteluun kirjallaan The Gamification of
Learning and Instruction (2012). Hänen Gadgets, Games, and Gizmos
for Learningissään (2007) sitä ei vielä käytetä, ja Reevesin &
Readin Total Engagementissä (2009) se on uudissana lainausmerkeissä.
Rigby & Ryan vaikenevat siitä, ja Järvilehto käänsi kelkkansa
Yle Puheella tammikuussa 2016:
Gamification on ihan huuhaata. Oppiminen ei ole mitään tylsää, joka
pitää muuntaa. Aina kun sitä tapahtuu, se on huikeimpia tapahtumia.
Kanta onkin aiempaa järkevämpi. Samalla Järvilehto painot ti
opettajien tarvitsemaa monien vaihtoehtojen palettia ja kiisti rummuttavansa
”superekstrovertti-showmaakari”-opettajuuden puolesta.
Hän myös sanoi, ettei oppimispeleille pidä antaa tasoitusta:
375