ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
ISS:n blogista Uusi Kaikuun ja moniaalle muualle kertoo taitavan
viestinnän tehosta. Kiireisten bisnestoimijoiden ei voi olettaa
käyttävän aikaa lähteiden tarkistamiseen ja markkinointiväittämien
koetteluun. Mutta jos tästä laistavat myös yhteiskunnalliset
päättäjät ja merkittävien yleisten viestinten toimittajat, maan ja
maailman perii hukka.
Asiassa on vielä erittelyn arvoinen yleisempikin taustansa. Sen
voi tiivistää kahteen seikkaan. Ensinnäkin Järvilehdolle tärkeä
Coveykin puhui 80-luvulla ”sisäisestä arvokkuudesta” motivaatiopainotuksensa
lomassa, vaikkei maininnutkaan itse avainkäsitettä
’intrinsinen motivaatio’. Toiseksi: termiä ei käytä liioin viime vuosisadan
lopun ja tämän vuosisadan alun kuuluisin systeemitieteilijä,
johtamistutkija ja organisaatiokehittäjä Peter Senge (s. 1947),
jonka populaari teoria ’oppivasta organisaatiosta’ on kuitenkin hyvin
pitkälti linjassa sen kanssa. Bestsellerissään The Fifth Discipline
(1990) hän esittää, että ”uskollisuus omalle päämäärälle” tarkoittaa
yritysjohdolle ”suurinta intrinsistä merkityksellisyyttä”. Senge puhuu
”intrinsisestä yhteydestä suurempaan kokonaisuuteen”, ”haluttuun
intrinsiseen tulokseen keskittymisestä”, erilaisten toimintalinjojen
”intrinsisistä eduista”, ”toisten päihittämisen” sijalle tarvittavasta
”intrinsisten erinomaisuusehtojen” täyttämisestä ja ”vision
intrinsisestä, ei suhteellisesta” luonteesta ”jonakin, mitä halutaan
sen intrinsisen arvon takia”. Hän myös nojaa psykologian professorin
ja markkinointiyrittäjän Daniel Yankelovichin (s. 1924) tapaan
koota 1981 havaintonsa, että vaurastumisen myötä enemmistön
suhtautuminen työhön ei ollut enää ”välineellistä”: se ei ollut
enää keino johonkin päämäärään (Senge), sillä elämän ”persoonattomiin,
manipulatiivisiin” puoliin kyllästyneet ihmiset eivät enää
halunneet ”yhteiskuntaluokkansa perustuvan rahaan tai aineellisiin
omistuksiin” (Yankelovich). Oli siirrytty ”ekspressiiviseen”
elämänkäsitykseen, jossa ihmisiä kiinnosti ”jokin intrinsisesti arvokas”
(Yankelovich) ja siten myös ”työn ’intrinsiset’ edut” (Senge).
Kaikki tämä pohjusti nykyisiä intrinsisen motivaation sovelluksia.
Niitä voi pitää Decin ja Ryanin tutkimusten sengeläisinä applikaatioina.
Fifth Disciplinen yksi historiallisesti olennainen piirre
on sen tapa korostaa Maslow’n myöhäistuotantoa, jossa ”tutkittiin
suorituskyvyltään korkeatasoisia tiimejä”. Sengen pysyvästi tärkeästä
asemasta alan teorioiden ja käytäntöjen kehityksessä kertoo
358