29.06.2016 Views

ajatuspajoista

ajatushautomoraportti-netn-2016

ajatushautomoraportti-netn-2016

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin

sisällöissään häkellyttävän epäinnovatiivinen. Rohkeana kokeiluna

FA ansaitsee täyden ja vakavan kritiikin.

Martelan Tahdonvoiman käyttöohjeessa torjutaan ajatus uskosta

vuorien siirtelijänä. Neuvotaan, ettei ”pidä lähteä myönteisyystohtorien

kelkkaan”. Martelan mukaan ”pelkästään omaa asennetta

muokkaamalla” ei voi ratkaista kaikkia pulmia elämässä,

sillä niin ympäristö kuin omat ominaisuudet rajoittivat mahdollisuuksia,

mitä ei voinut itsepetoksetta kiistää. Hän jatkoi: ”Tästä ei

kuitenkaan seuraa, että olisi järkevää aliarvioida asenteen suurta

merkitystä.” Martelan mukaan ”vähättelevät uskomukset omista

kyvyistä” vähensivät kykyä ”käyttää itseään täydessä mitassaan”

ja ”tehdä asioita koko potentiaalillaan”. Motivoiva tekeminen ei

suuremmin vaatinut tahdonvoimaa, jota tarvittiinkin hänestä ennen

muuta velvoitteiden hoitamiseen tai houkutusten sietämiseen.

Tähän maltilliseen näkemykseen verrattuna Järvilehto on puhdaspiirteinen

myönteisen ajattelun lähettiläs. ”Positiivinen ajattelu

kannattaa aina”, julisti jo Mestariajattelija. Myös Ellun Kanojen

Ajattelulle-kirjassa Järvilehto vannotti: ”Tärkeää on pyrkiä ennen

kaikkea positiiviseen ilmaisuun niin kotona kuin töissäkin.”

Tällä hetkellä kukoistusta, innostusta ja intohimoa ajaa ja positiiviseen

psykologiaan vetoaa suomalaisessa julkisuudessa vahvimmin

Filosofian Akatemia. Sen enempää Järvilehto kuin Martelakaan

ei ole koulutukseltaan eikä toimenkuvaltaan psykologi.

Lahti on kyllä sosiaalipsykologin perustutkinnon ja positiivi -

sen psykologian täydennyskoulutuksen hankkinut Aalto-yliopisto

tuotantotalouden doktorandi, ja Martela on saanut tehdä yhteistyötä

motivaatiopsykologi Ryanin kanssa. ”Joo, joo, ainakin kokeellisen

psykologian tutkimusta tehnyt”, tarkensi Martela tammikuussa

2015, kun JP Jakonen esitteli hänet podcastissään kokeelliseksi

psykologiksi. Kun Jalonen hieman hämmentyi, Martela

jatkoi: ”Ei mulla varsinaista pätevyyttä [psykologisen tutkimuksen]

tekemiseen oo, mutta sitä mä nyt oon viimeiset pari vuotta

tehnyt oikeastaan tässä.” Martela kertoi esimerkiksi itseopiskelleensa

regressioanalyysin tekemistä netissä. FA:n väestä vain

Riekki on tutkijakoulutettu psykologi, jonka työ ei kuitenkaan ole

keskittynyt positiiviseen psykologiaan, kuten Järvilehdon ja Martelan

filosofian tutkimuksetkaan eivät ole painottuneet mielenfilosofiaan.

FA:n ote myönteisyyteen on vahvasti elämän filosofista

312

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!