ajatuspajoista

Tausta
sitoutumisesta tieteelliseen menetelmään.” Mutta Jayawickreme &
Forgeard kehuvat psykoterapeutti-motivaattori Richard Carlsonin
(1961–2006) tapaa ottaa tutkimusta mukaan Don’t Sweat the Small
Stuff… and It’s All Small Stuff iinsa (2006). Suhde self-helpiin jää
jännitteiseksi. Positiivisen psykologian suurimpiin auktoriteetteihin
– Csikszentmihalyin sanoin ”tähtiin” – kuuluva Lyubomirsky
kirjoittaa The How of Happinessissään (2008), että ”tarinani on tutkivan
tieteilijän, ei kliinikon, elämisvalmentajan tai oma-apugurun
tarina”. Kirjan alaotsikko kuitenkin viittaa Karlgaardin
bisnesoppaan Life 2.0:n (2004) alarubriikin the Where of Happinessiin:
tästä alkaen se on mitä puhtainta itse- ja yhteisökehittämistä.
Jopa yleensä epäkriittinen Journal of Happiness Studies arvioi sen
hulppein väittein ryyditetyksi ”itseapugurun” työksi. Vastaavasti
Seligmanin Flourish sai kiinalais-kanadalaisen positiivisen psykologian
sanansaattajan, emeritusprofessori Paul Wongin kuvaamaan
sitä niin empiirisesti kuin teoreettisestikin heikoksi, ”positiivisuusvinoutumasta”
kärsiväksi ”oma-apumyyntipuheeksi” tekijälleen,
joka jo oli julkis- ja bisnesvallan suosikki. Nämä reaktiot
kertovat alaa rasittavista mutta sitä toivottavasti parempaan auttavista
näkemyseroista.
Uskonnollisuuden ja spirituaalisuuden suhde positiiviseen psykologiaan
on vahva ja ilmeisen jännittyneessä suhteessa sen kärjekkäisiin
tieteellisyysvakuutuksiin. Juuri mainittu Wong on dominikaanipappi.
Kuten Csikszentmihalyi myönsi esimerkiksi muisteluksessaan
2011, uusi suuntaus pääsi liikkeelle Templeton-säätiön
tuella. Sen ensimmäinen 100 000 dollarin tutkijapalkinnon saaja
oli Fredrickson, jota säätiö on sittemmin tukenut paljon suuremmilla
summilla. Seligmanin lisäksi isoja Templeton-tukia ovat
päässeet hyödyntämään alan kärkinimistä esimerkiksi William
Damon (s. 1944) ja Robert A. Emmons (s. 1958). Koko kolmikolla
uskonto ja hengellisyys esiintyvät myönteisessä valossa, positiivisen
psykologian tukirakenteena. Säätiö on kiistänyt ajavansa mitään
katsomuksellista tai poliittista esityslistaa ja keskittyvänsä
vapaan tutkimuksen edistämiseen. Sitä ovat syyttäneet epätieteellisestä
uskonnon ja tutkimuksen naittamisesta esimerkiksi biologi
Richard Dawkins (s. 1941) ja kognitiotieteilijä Daniel Dennett
(s. 1942), joiden uusateistiset kampanjat kenties vinouttavat heidän
147