ajatuspajoista

Tausta
uudehkon ja jatkuvasti valtaansa kasvattavan psykologian suuntauksen
edustajat eivät yleensä ole katsoneet aiheelliseksi osallistua
kes kusteluun alansa ideologisista sitoumuksista tai seuraamuksista.
Tätä positiivista psykologiaa määrittävää ulottuvuutta täytyy
tässä työstää hieman muita sitä pohjustavia ja siihen lopulta sisältyviä
enemmän. New York Cityn teknologiakorkeakoulun apulaisprofessorin
Jill Bellin Pegagogies of Happiness (2012) vaati ihmistieteilijöitä
havahtumaan uuden koulukunnan poliittis-yhteiskunnalliseen
vaikuttavuuteen. Hän kiinnitti erityistä huomiota tiettyyn
eripuraan: positiiviset psykologit esittävät työnsä mielellään
kaikkia hyödyttäväksi, mutta luottavat siinä toisensuuntaisiin eli
yksilökeskeisiin, välineellisiin, kontekstittomiin, dialogittomiin,
epäreflektiivisiin, konservatiivisiin ja korjaaviin otteisiin. Tuloksena
on vallitsevien olojen ”säilyttäminen ja palveleminen”. Yleiskritiikkinsä
lisäksi Belli pureutuu ”positiivisen kasvatuksen” nimissä
ajettuihin koulu-uudistuksiin ja eritoten seligmanilaiseen
sotilaskoulutusohjelmaan. Hänen mukaansa positiivista psykologiaa
ja sen tarjoamaa onnea tai ’yksilöllistä resilienssiä’ vastaan on
pidettävä esillä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä.
Muun muassa Bellin kritiikki ihmissuhteiden instrumentalisoimisesta
vaikuttaa osuvalta. Kuten osiossa II.5 tuli puheeksi, jo
Carnegie opasti ihmisten hyvään kohteluun kohtelijalle itselleen
koituvan edun vuoksi. Positiivisen psykologian suuruuksista Fredrickson
opetti itseapukirjassaan 2008, että ”ystävällisyyden tietoinen
tehostaminen voi kasvattaa positiivisuuttasi”, joka ”tuottaa
menestystä yhtä lailla kuin kieliikin siitä”. Alalla on yritetty todistaa
toisten huomioimisen moninainen edullisuus. Pisimmälle tässä
menee Emmons, joka ”kiitollisuuden uutta tiedettä” esittelevässä
THANKS!issaan (2007) kokoaa, että kiitolliset ”vähemmän todennäköisesti”
kadehtivat, haalivat onnellistuakseen ”aineellisia
omistuksia” tai mittailevat niillä menestystä. He kyllä ”nautti -
vat omistuksistaan siinä missä toisetkin mutta sijoittavat vain
enemmän muuhun”. Kiitolliset ovat ”huolekkaita materialisteja”.
Emmons kehottaa harjoittelemaan tietoista kiittämistä, joka ”vähentää
sen parjaamista, mitä itsellä on”. THANKS!iakin itseapuisempi
Gratitude Works (2013) neuvoo ”21-päiväisen ohjelman”,
jolla voi yltää ”tunteelliseen vaurauteen”. Siihen pääsevä ei ”välttämättä”
ole ”rahallisesti vauras”, mutta menestyjää kiitollisuus
149