ajatuspajoista

Liite 1
Hapuilun selittää Monenkirjavia kuvitelmia. Se näet jatkaa heti
Pascalin mainittuaan: ”Meistä jokainen on ikkuna loppumattomaan
ja selittämättömään maailmankaikkeuteen. Samalla myös
olemme tuo maailmankaikkeus, keskipisteestä kehälle nähtynä.”
Järvilehto ei muista, lainaako itseään vai Pascalia.
Mutta sanoiko Blaise Pascal (1623–1662) noin tai näin? Ei.
Postuumisti julkaistu mietekokoelma Pensées (1670) sisältää
kyllä osion nimeltä ”Ihmisen suhdattomuus”. Siihen sisältyy kuvaus
inhimillisen tietokyvyn rajallisuudesta ja luonnon ehtymättömyydestä,
jota ”mikään idea ei pääse lähellekään”. Vaikka käsityksemme
laajentuisivat kaikkien kuviteltavissa olevien avaruuksien
tuolle puolen, ”asioitten todellisuus” peittoaa ne aina vielä
hämmästyttävämmällä laajuudellaan ja loppumattomuudellaan.
Pascal jatkaa: ”Se on ääretön ympyrä, jonka keskipiste on kaikkialla
ja kehä ei missään. On lopultakin suurenmoisin aistillinen
tuntomerkki Jumalan kaikkivoipaisuudesta, että mielikuvituksemme
katoaa tähän ajatukseen.”
Pascal ei määritellyt ympyrästä kirjoittaessaan Jumalaa eikä sanonut
minkään olevan joka paikassa samaan aikaan. Eikä hän
Järvilehdon kirjan tapaan ylistänyt mielikuvituksen voimaa. Hän
luonnosteli ajatusta todellisuudesta, joka ruokkii mutta vastustaa
tai pakenee käsittämistään. Epäsuorasti hän viittasi aiempiin yrityksiin
sanoa samaa. Kuten Collège de Francen latinan professori
Ernest Havet (1813–1889) osoitti Pensées-editiossaan 1852, ajatuksen
voi juontaa esisokraattifilosofi Empedokleen (n. 490–n. 430 eaa.)
tavasta pitää pyöreää muotoa olevaisen perikuvana, mutta sen varsinainen
kotipaikka on Hermetica-kirjoitukset 200–300-luvulta
jaa., joista ainakin Pariisissa 1315 julkaistuun versioon kuuluu lause
”Jumala on ääretön ympyrä, jonka keskipiste on kaikkialla ja kehä
ei missään”. Campanialainen munkki, tähtitieteilijä ja filosofi
Giordano Bruno (1548–1600) kirjoitti De la causa, principio, et
unossaan (1584): ”Maailmankaikkeus on pelkkää keskipistettä, tai
paremminkin sen keskipiste on kaikkialla. Sen kehä ei ole missään.”
Tästä mainitseva Havet jatkoi, että vähintäänkin Pascal
tunsi Marie de Gournayn (1565–1645) alkusanat 1595 toimittamaansa
kolmanteen painokseen raportissa jo mainitun Montaignen
teoksesta Essais: tässä tekstissä viitataan hermeettiseen käsitykseen
jumaluudesta ”ympyränä, jonka keskipiste on kaikkialla
603