ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
lukuna. Kommentti kertoo vain sen, että Järvilehto tarjoaa kriittiselle
ajattelulle vähäpätöistä roolia. Tyylilaji on toki hyperbola ja
härnäys. Järvilehto tietää kritiikin nauttivan arvostusta tutkimuspiireissä:
ehkä hän kohdistaa sen omahyväiseksi tai itseriittoiseksi
käyneisiin muotoihin, sen juhlapuhe- tai korulausetyyppiseen
käyttöön taikka muuhun puoliautomaattiseen mieltämiseen pelastavaksi
tekijäksi yhteiskunnallisessa toiminnassa. Tämä tulkinta
ei kuitenkaan kanna: Järvilehto on palannut tavan takaa
muistuttamaan kriittisyyden haitoista. ”Kriittinen ajattelu on vaarallinen
ase,” hän sanoi blogissaan huhtikuussa 2011. Esimerkkinä
oli neurolingvistinen ohjelmoinnin (NLP) pohjalta tehty elämäntaito-opus,
johon hän kertoi suhtautuvansa erittäin kriittisesti,
”etenkin kun lukupöydällä on vieressä verrokkina viime aikojen
kovaa neurotiedettä ja mielenfilosofiaa”. Kriittisyyden riskinä oli
johdella NLP:n ohuesta tiedepohjasta sen täysi tepsimättömyys:
”Kritiikki ohjaa huomion siihen, mikä ei toimi. Ongelmana on,
että tällöin usein sivuutetaan se, mikä toimii.” Järvilehto selitti:
”kritiikkikeskeisen” eli ”yksisilmäisen kriittisen” lukutavan vaihdos
”monin verroin työläämpään” mutta mahdollistavampaan
”ratkaisukeskeiseen” auttoi näkemään NLP-kirjan hyvät puolet.
Tässä on koko asia pähkinänkuoressa. Järvilehto karsastaa
kritiikkiä, koska kokee sen leikkaavan intoaan. Niinpä hän pitää
sitä kielteisenä, suorastaan jättiläishirviömäisenä – kyklooppimaisena
– ilmiönä, jossa keskitytään ongelmiin, vikoihin ja uhkiin,
mikä ehkäisee mahdollisuuksien avautumista. Kritiikkiä
sanan filosofisissa perusmerkityksissään – erittelevän arvostelukyvyn
käyttä misenä (kreikan sanojen kritikos ja krinein pohjalta)
ja mahdol lisuusehtojen tutkimisena (Kant) – ei näy eikä kuulu
tässä asenteenotossa. Mutta siinä ei liioin välähdä tai soinnahda
Johdannossa kuvattua suomalaisen koulun käytännöllisesti ja sosiaalisesti
painottunutta kriittisten ja luovien taitojen yhteispainotusta.
Järvilehto on oikeassa siinä, että kritiikki on tehokas väline.
Hän ei kuitenkaan näytä ymmärtävän, kuinka vaarallista on pitää
sitä pilkkanaan. Valistuneen kansalaisuuden ja järkevän yhteiskunnallisen
keskustelun luovuttamattomana osana sillä on olennainen
roolinsa ja nimenomaan filosofisesti virittynyt tehtävänsä
myös kaiken uuden kätilöimisessä.
470