ajatuspajoista

Tapausesimerkki – Filosofian Akatemia Oy
Näin kirjoitti Minna Canth (1844–1897) Lehtori Hellmanin vaimossaan
(1890). Yksi hänen edeltäjistään kaunokirjallisesti ansioituneena
suomalaisena naisena oli Emilie Björkstén (1823–1896).
Hänen päiväkirjamerkintänsä vuodelta 1847 kuuluu näin: ”Naisen
tulee voida katsoa ylös mieheen eikä milloinkaan kadottaa uskoaan
hänen korkeampaan tietoonsa. Kulkekoon hän tyynesti ja hiljaisesti
maailman läpi, joutumatta milloinkaan vihan ja kiivastuksen
valtaan, sillä se rumentaa häntä eikä sovi hänelle. Lempeys ja
sävyisyys ovat naisen kauneimmat koristukset. Lempeydellä riisuu
hän aina aseista miehen väkivaltaisen mielen; tämä näkee sen, näkee,
kuinka voimakas hän on kaikessa heikkoudessaan, ja häpeää
itseään ja ihailee häntä. Naisen tulee antaa miehen tukea ja ohjata
itseään, ja uskonnon tulee olla hänen ensimmäinen ja viimeinen
ajatuksensa. Kodin tulee olla naisen ainoa maailma; onhan tämä
maailma niin rikas ja riittävä! Kodissa tulee hänen vaikuttaa
äänet tömästi ja hiljaa, koristaa ja kaunistaa sitä niin, että se antaa
miehelle viihtymystä ja hupia, niin että tämän ensimmäinen ajatus
sinne astuessaan on: Täällä on minun hyvä olla. Älköön mikään
uhraus olko hänelle liian raskas, mikään velvollisuus liian
vaikea. Rakkaus tekee kaiken vaivannäön helpoksi. Kenellä koko
avarassa maailmassa onkaan kauniimpi vaikutuspiiri, jalompi kutsumus
kuin naisella? Ja sellainen pitäisi hänen mielestäni olla tehdäkseen
miehen onnelliseksi.”
Kuten tekstin 20-luvulla julkisuuteen toimittanut Berta Edelfelt
(1869–1934) jo totesi, sarkasmi on roimanpuoleista. Niin
Björkstén kuin Canthkin kirjoittivat esimerkiksi Wuorisen 1875
mainitsema patinoitunut käsite ’vaimon kutsumus’ viitepisteenään.
Pitkälle 1900-luvulle vaikutti vahvana käsitys naisista kotipiirin
hengettärinä, joilla ei ole sijaa julkisessa elämässä. ’Kutsumus’
oli keskeinen väline tässä ajatusmallissa. Laitilan tutkielmassaan
osoittamaan tapaan käsite katosi sairaanhoidon oppikirjoista
vasta 60-luvulla. Syynä tälle oli sinänsä kauniin, ”sisäistä kehotusta”
ja harrasta omistautumista henkivän ajatuksen yleisesti
koettu eriarvoistava funktio ja historiallinen painolasti.
Kasvatusopillinen aikakauskirja soi asialle tilaa 1955. Kynään
tarttui teologian tohtori ja Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun
kasvatus- ja opetusopin professorina 1949–1965 toiminut
Martti H. Haavio (1897–1966), joka aloitti kuvailemalla pappis- ja
453