ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
(1998–) kuin myös rennosti hekotteleva Hyvät ja huonot uutiset
(2012–) ja sarkastisen viiltävä Noin viikon uutiset (2014–), jotka
kaikki perustuvat lähdekritiikin mahdollisuuteen. Kansalaisista ei
selvästikään ole yhdentekevää, mitä miljoona- tai tuhatpainoksin
leviävissä lehdissä lukee tai mitä laajasti seuratuissa tv- tai radioohjelmissa
tai klikatuimmilla nettisivustoilla sanotaan.
Tampereen yliopistossa hiljan hyväksytyssä gradussa kuvaillaan
laman ja media-alan rakennemuutoksen vaikutuksia journalismiin.
Tekijä Jokisen mukaan on siirrytty suuren yleisön yhteisiksi
ajateltujen asioitten käsittelemisestä entistä enemmän eriytyneiden
lukijaryhmien puhuttelemiseen. Perinteiset sanomalehdetkin koettavat
entistä vaikeammaksi käyvän mainoshankinnan ohessa pysyä
perillä ihmisten ilmeisen joustaviksi käyneistä mediakulutustottumuksista.
Tapaustutkimuksessa selvitellään, kuinka Aamulehti on
koettanut vastata tilanteeseen ”tuomalla lehden sivuille palvelujournalismia
uutisjournalismin sekaan”. Lavealla elämäntapa- ja kuluttajakonseptilla
haetaan kosketusta ihmisten arkeen. Lukijoita
haastatellut Jokinen kertoo näiden hyväksyvän kevyen, jopa hömpäksi
koetun aineksen limittymisen yleisesti merkittävään uutisointiin
ja kommentointiin. ”Hengähdystauon” lisäksi ne synnyttivät
vaikutelman välittäen ja tukien rinnalla kulkevasta viestimestä.
Kuten Keller & Berry toteavat, palvelujournalistiset painotukset
pääsivät Yhdysvalloissa esiin jo 70- ja kukoistukseen 80-luvulla.
Virtaus toi tullessaan lukijoitten ohjeistamisen, kannustamisen
ja paapomisen sekä parhaitten kulutuskohteitten listat ja
oma-aputerveysvinkit, jotka saapuivat Suomeen jälkijunitse. Trendin
voi juontaa kauempaakin. Tiedotustutkija Lee kuvaili taannoin
melko anakronistisesti New Yorkerin pitkäaikaisen toimittajan
Donald Ogden Stewartin (1894–1980) 20-luvun kirjoituksia
”palvelujournalismin ja itseapuopastuksen” mestarillisiksi parodioiksi.
Käsite ’palvelujournalismi’ – tai ’kuluttajajournalismi’,
jota myös alkuaan käytettiin – näet luotiin vasta 70-luvulta.
Self-help-käsite taas on vanhempaa perua. Termi mainitaan jopa
suurenmoisen yhdysvaltalaisen kirjailija-filosofin Ralph Waldo
Emersonin (1803–1882) 1800-luvun alkupuoliskon esseissä. Skotlantilainen
yhteiskuntakriitikko Samuel Smiles (1812–1904) julkaisi
jo 1859 henkisen kasvun oppaansa nimellä Self-Help. Se ei suinkaan
ollut yksilöterapiaa vaan edistykselliseen yhteiskunnalliseen
122