29.06.2016 Views

ajatuspajoista

ajatushautomoraportti-netn-2016

ajatushautomoraportti-netn-2016

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin

hyvän tilaustyön tai projektin mallikkaan hoitamisen vält tämätön

edellytys. Tutkijakoulutuksen puuttumisista ja markkinoinnillisista

itsekuvauksista mainittiin vain osana uuden ’tutkimusyritys’-

käsitteen hahmottumista.

Kekseliääseen ja ketterään uusinnoskulttuuriin

Periaatteessa kirkkaita eroja kuitenkin sumentaa ainakin julkisuudessa

niin yritysten kuin yliopistojen markkinointipuheet huippuuksista

ja niin yksityisen kuin julkisenkin mahdin toistelu innovaatioiden

ratkaisevuudesta kansantaloudelle ja kansakunnalle.

Kutakuinkin jokainen edellä esitelty tutkimusyritys-termiä

itsestään käyttävä yhtiö turvautuu i-sanaan palvelukuvauksissaan.

Käsitettä on käytetty Suomessa jo pitkään, nykyisenkaltainen ”innovoinnin

johtamiseen” keskittyvä käyttötapakin oli esillä jo ainakin

70-luvun puolimaissa. Viimeistään Jalavan & Virtasen

yleisesitys Laatu, innovaatio ja projekti (1996) toi sanan lähitermeineen

ilmeisen lähtemättömästi osaksi työelämän ja koko yhteiskunnan

”kehittämistä”. Innovatiivisuuden suosio on vain kasvanut

koko ajan tällä vuosituhannella. Helsingin yliopiston omistama

Helsingin Innovaatiopalvelut Oy (2011–) todistaa korkeimman

tutkimuksen ja opetuksen halusta pysyä mukana.

Jo 1983 ”teknologian edistämiskeskukseksi” perustettu valtion

virasto sai 2014 uudeksi viralliseksi nimekseen Innovaatiorahoituskeskus

Tekes. Sen painopisteisiin kuuluu ”elinkeinoelämän kanssa

verkottunut tutkimus”. Tämä tarkoittaa yliopistollisten yksiköiden

ja muiden tutkimuslaitosten ”kehittämiä ratkaisuja liiketoiminnan

tarpeisiin”. Tekes sanoo kaupallistamisen lisäksi tukevansa

”tutkimusta, joka valmistelee ideaa uudeksi liiketoiminnaksi”.

”Haemme visionäärejä”, se lupaa. Ajatushautomokonsepti

voi olla osa tätä havittelua: Tekes rahoittaa esimerkiksi Satakunnan

ammattikorkeakoulussa 2015–2016 toteutettavaa hanketta

”Muutosjohtamisesta menestystä think tank -oppimisen keinoin”.

Siinä sovelletaan learning camp -mallia, kun harjoitellaan ”yritysten

yhteisoppimiseen think tank -yhteisön tukemana perustuvia

interventioita muutosjohtamisen kehittämiseksi”.

Sitra kutsui itseään viimeksi tammikuisessa lehdistötiedotteessaan

2016 ”riippumattomaksi julkiseksi ajatuspajaksi”. Se tarkensi

92

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!