ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
koulumies Uno Cygnaeuksen (1810–1888) ajatuksia opettajalta
edellytettävistä ominaisuuksista. Haavio totesi, että ”kansallisisänmaallinen
innostus” näissä mietteissä ja niiden inspiroimissa
myöhemmissä puheissa oli auttamatta ”siirtynyt historiaan”: ”korkealentoiset
ohjelmat tuntuvat jo epäilemättä väljähtäneiltä”, parhaimmillaankin
”kireän idealistisilta” sodan kokeneitten ihmisten
mielessä. Ennen muuta opettajan ”korkea esikuvallinen taso” ja
”olemuksen liiallinen etisointi [eli ylenmääräinen eettisen ulottuvuuden
korostus]” heikensivät opettajan vapautta ”ilmentää itseään”.
Herkät ahdistuivat ja muissakin ”elävä ihmisyys helposti
kuoleutui”. Haavio jatkoi:
Osansa kritiikistä on myös saanut vanhan idealismin näkemys opettajan
kokonaisesta, epäitsekkäästä antaumuksesta työlleen elämänkutsumuksena.
Teroitetaan voimakkaasti opettajan oikeuksia itsensä suhteen,
esiintyivätpä ne sitten hänen aineellisten elinehtojensa kohottamisen
muodossa tai hänen persoonallisen vapautensa vaatimuksena. Edellinen
tuli selvästi näkyviin viime vuosina käydyissä palkkataisteluissa, jolloin
kutsumusnäkemys alkoi saada opettajistossakin ajattelematonta ivaa
osakseen; jälkimmäinen taas on ilmestynyt siinä tavassa, jolla usein on
teroitettu opettajan oikeutta olla itsenäinen kulttuuri-ihminen, joka
vapaana ahtaista sidonnaisuuksista saa niinkuin muutkin ihmiset antautua
mieliharrastuksilleen ja elää virkatuntinsa suoritettuaan omaa yksityiselämäänsä
siinä muodossa ja tyylissä kuin itse parhaaksi näkee. Iskusanaa
opettajan yksityiselämän oikeutuksesta on käytetty usein silloinkin,
kun opettaja on harrastanut elämäntapaa, joka ympäristön silmissä
on moraaliltaan vähintään kyseenalainen.
Haavio halusi yhtäältä osoittaa hyväksyvänsä modernien ammattilaisten
oikeuden irtautua turhasta sääntelystä. Toisaalta hän päätyi
kuvaamaan heidät moraalisesti arveluttaviksi henkilöiksi, jotka
omaa itsekästä etuaan ajaessaan pilkkasivat perinteistä antaumusta.
Hän päätteli, että sellaiseen ”palkkalaisuuteen” ei pidä
suistua, jossa katoaa opettajan ”lämmin sisäinen suhde työhönsä”.
ymmärtänyt asian tasavertaisuusnäkökohtia, joiden tajuaminen
vei ylisummaan aikaa: vielä vuosikymmeniä myöhemminkin niin
sairaanhoitajia kuin opettajiakin on moralisoitu heille huonosti
sopivana pidetyn edunvalvonnan takia.
Haavion ajattelua ohjaava käsitteellinen viitekehys löi leimansa
sanataiteilija Toivo Pekkasen (1902–1957) esseeseen ”Kirjailija-
454