ajatuspajoista

Tapausesimerkki – Filosofian Akatemia Oy
ohkainen, kirjoitus oireilee ilahduttavasti filosofianakatemialaisten
ajattelun kypsymisestä. Sitä voi verrata Ajattelun ammattilainen
-tekstiin lokakuulta 2010.
Siinä Järvilehto kertoi lopettaneensa lehtien lukemisen Filosofian
Akatemian perustamisen aikoihin. Hän sanoi aiemmin selailleensa
”esimerkiksi Hesarin aamuisin kannesta kanteen”. Tuli luettuna
kaikenlaista epäkiinnostavaakin ja helposti unohtuvaa. Sitten
hän havahtui ”ajan ja ajattelun hukkaan”. Hän raportoi keksineensä
”ratkaisun” siihen, ”miten päivittäistietoa voisi löytää keskittyneemmin”.
iGoogle-palvelun avulla hän tilitti pystyneensä
tietouspaljouden vähentämisen sijaan lisäämään tiedonsaantiaan
jalostetussa muodossa: ”Kehitin uudenlaisen informaation käsittelytavan,
jota nimitän informaatioimmersioksi eli tieteen upottautumiseksi.”
Hän kehotti lukijoitaankin rakentamaan iGooglella
sivun, josta näki kertasilmäyksellä otsikot yli tusinasta uutispalvelusta:
sitten vain klikkaamaan rubriikeista kiinnostavimpia ja lukemaan
vetävimmät artikkelit loppuun saakka. Aamutuimaan
saattoi ”satunnaisten urheilutulosten ja kulttuuriuutisten sijaan”
tutustua oman halun ohjaamana uusiin tutkimuksiin, henkilöihin
ja asioihin. Oman maun mukaan hankittu info ”jää varmasti mieleesi”
ja ”opit jatkuvasti”.
Tähän pitää tuttuun tapaan huomauttaa ensinnäkin vääristellystä
omaperäisyydestä. ’Informaatioimmersiosta’ olivat puhuneet
esimerkiksi Willis & kumppanit 1994, Skyrme 2000, Seiter 2001
ja Gatson 2007. Termin popularisoi Järvilehdolle läheisen Coveyn
vahvasti suosittelema teos, johtajuuskonsulttityötoverinsa Blaine
Leen (1946–2009) menestysmanuaali The Power Principle (1997).
Se merkitsee pidäkkeetöntä ICT-intoa uusien sovellusten mahdollisuuksiin
tukea oppimista, tehostaa työskentelyä ja parantaa tuottavuutta.
Rigbyn Immersyve-firma muistuttaa pelaamisen kunniasijasta
tässä ajatusmallissa ja lobbauslinjassa. Hänen ja Ryanin
Glued to Gamesin perusteesi onkin, että pelaamisen imuun päässyt
pelaaja on ”uppoutunut ja läsnä [immersed and present]” oppimiselle
otollisella tavalla. Toiseksi: filosofit – Suomessa näkyvimmin
Niiniluoto – ovat huhkineet pitääkseen käsitteen ’informaatio’
erossa käsitteestä ’tieto’. Vaikka erottelu on käytännössä tuhoon
tuomittu, sillä mikään määrä valistusta tai kritiikkiä ei voi estää
esimerkiksi sanojen ”tietoyhteiskunta” ja ”informaatioyhteiskunta”
481