ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
kertomaan”. Tämä varsin etevästi dialektinen puheenvuoro todistaa,
että FA pystyisi vähemmänkin yksipuoliseen luukutukseen.
Samalla se kuitenkin paljastaa pääpainotuksen: jutussa kolmasti
toistuva ilmaus laittamisesta tuulemaan on ilmeinen vastakohta
paitsi niin ikään Csikszentmihalyin ja Seligmanin demo nisoimalle
sohvaperunaelämänmuodolle myös Mestariajattelijassa välähtävälle
puisevan konsultin hahmolle. Flow- ja draivi-konsultti haluaa
korostaa syttyvänsä vaikeusasteen noususta ja saavansa asioita
aikaan tiukoissakin paikoissa – tartuttuvansa virtansa muihinkin.
Kolmanneksi ja ehkä merkittävimmin Järvilehto vastasi keväällä
2015 filosofian professori Gabriel Sandun (s. 1954) HS-piikkiin
”mediahuomiota kalastavista filosofeista”. Taitavana viestijänä
hän myönsi heti kättelyssä oman älähdyksensä aiheutuvan kalikan
kalahtamisesta. Sitten hän jatkoi: ”Minusta on jännää, etteivät
markkinakriittiset yliopistotutkijat tajua, että myös tutkimusrahoitusjärjestelmä
on yhdenlainen markkina. Se on vaan ihan poskettoman
vinoutunut sellainen.” Härnäävän harangin perään Järvilehto
kiinnitti aiheellisesti huomiota siihen, miten apurahasysteemi
on omiaan synnyttämään todellisesta kiinnostuksesta kumpuamattomia
projekteja: ”Näin ollaan luotu Suomeenkin nykyinen
ihastuttava filosofinen ’Kant siitä’ ja ’Wittgenstein tästä’ -tutkimuskulttuuri.”
Hän lisäsi omien motivaatio- ja passioteorioittensa
vastaisesti, että ”valtava määrä aidosti lahjakkaita ja intohimoisia
tekijöitä” jää tyhjän päälle. Letkautettuaan akateemisen vapauden
nykynäennäisyydestä hän siirtyi hahmottelemaan tutkimusten
yleistajuistamisen kansakuntatavoitetta. Mielekkäämpää filosofiaa
kuin vokotella apurahalautakuntia olisi herättää keskustelua ja
synnyttää uusia ajatuksia. Järvilehto lopetti: ”Sen sijaan voisi olla
hienoa, jos yliopistot satsaisivat olemassaolevan tutkimuksen popularisointiin
ja kaupallistamiseen tutkimuslaitoksista erillisissä
yksiköissä niin, että tutkijat saisivat rauhassa tutkia sitä mitä haluavat
– ja ’mediahahmot’ voisivat samalla rakentaa akateemiselle
vapaudelle toimivan rahoituspohjan.”
Näin Järvilehto tuli puoltaneeksi jonkinlaisen tutkimuspohjaisen
ajatushautomon luomista. Ehkä hän visioi tässä FA:n kehitysmahdollisuuksia.
Mutta filosofianakatemialaisten töitten perusteella
heidän vahvuutensa oli kuitenkin enemmän kaupallistamisessa
kuin kansantajuistamisessa tai popularisoimisessa. Kenties
310