ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
kuin FA-valmennus- ja vaikuttajaviestintäyhtiön perustaja ja hallituslainen,
todistelu on lainattava kokonaan:
Ehkä mein täytyy vaan niiku heittää ittemme siihen tulevaisuuteen
kiinni, uskoo täysil siihen, että tehdään huikeit juttuja, jollain tavalla se
kritiikin peikko siirtää enimmäkseen vaan sivuun. Viime kädes kun me
katotaan tällasii niiku maailmanhistorian niiku suuria niiku mielettömiä
niiku mullistavia onnistumisia, niin kyl ne on lähes poikkeuksetta
syntyny siitä, että joku on niiku onnistunu sammuttamaan sen kritiikin
peikon omassa päässään, löytää jonkun jutun, josta oikeesti joka ikinen
aamu silmät syttyy, että sanoo ”Vau, tän mä haluun tehä!”, ja painaa
kaasuu pohjaa sillonkin, kun tuulee päin näköö, ettei tajuu, missä ollaan
tai muuta. Tää on ollu iso oivallus mulle, tää ei oo vielä hirveen koherentti,
eiks niin, siis niiku varmasti kuulee siitä, mitä mä puhun, että tää
ei oo vielä ihan paketissa, mut jonkinlainen semmonen niiku ratkaisuavaruus
asuu siinä, että kääntää sitä omaa ajatteluaan koko ajan aggressiivisesti
kohti sitä ratkaisua, kääntää sitä kohti sitä positiivista, ja jaksaa
sillonkin, kun asiat näyttää vähän hullunmyllyltä, että tonne mennään,
ja lujaa, ja painaa sitä kaasuu pohjaan.
Ratkaisukeskeisyydestä on tullut Suomessa vahvan myönteisesti
sävyttynyt taikasana. Sillä ratsastanut FA haluaa muiden ratkeshyödyntäjien
tapaan korostaa aikaansaavaa luonnettaan ja ottaa
etäisyyttä yhtaikaa byrokraattisista, akateemisista ja uusavuttomista
saamattomuuden muodoista. Se ei ole osoittanut halua eikä
kykyä pohtia asennoitumiseensa kätkeytyviä sitoumuksia. Ratkaisuja
hakevan otteen glorifioija olettaa, että olisi mahdollista päästä
yksituumaisesti sopuun siitä, mikä on ja mikä ei ole ongelma, ja
ratkaista ongelmat neutraalisti. Pulmien havaitseminen esitetään
todellista yksinkertaisemmaksi ja vaikeudet periaatteellisten sijaan
teknisiksi. Tähän kytkeytyy raportissa mainittu Saint-Martinin
kritiikki abstraktia ’johtaminen’-käsitettä kohtaan. Keskittyminen
ratkeamisiin väitetysti johtaviin resepteihin jättää itse kipupisteet
tai kiipelit varjoonsa: ilman tiukkaa, itse asioihin laajasti paneutuvaa,
perusteellista ja aikaa vievää kritiikkiä saadaan vain yksipuolisia
näennäisanalyyseja ja hätäisiä lumetoimia. Pysäköimään epätoivoisesti
pyrkivä autoilija ajattelee helposti, että parkkipaikkoja
on liian vähän, jolloinen ratkaisukeskeinen keino on tarjota välittömästi
lisää pysäköintitilaa. Jalankulkija taas pitää ongelmana
autoliikenteen liiallisuutta. Parkkiruutujen niukkuus tai autojen
490