ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
2000 julkaisemaan artikkeliin ja FA:n palvelutuotekuvaukseen firman
kotisivuilla. Wikipedia selittää sisäisen ja ulkoisen motivaation
erottelun ja deciryanialaiset kolme perustarvetta nimillä
”omaehtoisuus”, ”kyvykkyys” ja ”yhteisöllisyys”. Teksti jatkuu
huomautuksella, että FA:n Martelan mukaan yhteisöllisyyden toinen
puoli ja potentiaalinen neljäs perustarve on hyväntekeminen
eli benevolenssi. Tämä lisää termisotkua, benevolenssi kun tarkoittaa
hyväntahtoisuutta, benefisenssi hyväntekevyyttä. Selitys
jatkuu: ajatus ”löytyy monelta hyvää elämää tutkineelta ajattelijalta”,
kuten Seligmanilta, Dalai Lamalta ja yrityskonsultti Pinkiltä,
jonka autonomia–kompetenssi–merkityksellisyys-kolmijako
vastaisi FA:n vapaus–virtaus–vastuu-trioa. Hakusana-artikkelin
tekemiseen näyttäisi osallistuneen FA:n henkilöstöä. Ei olla turhan
kaukana II.7:ssä kuvatusta Oettingen-tapauksesta.
Itseohjautuvuus oli Suomessakin jo 80-luvun lopun koulutusalan
muotisanoja. 90-luvun alusta alkaen siihen vetoavia kasvatustieteellisiä
ja muita jukaisuja ilmestyi tiuhaan tahtiin. Kun Koro
väitteli Jyväskylässä 1993 aikuisista ”oman oppimisensa ohjaajina”,
hän käytti englanninkielisessä tiivistelmässään termiä self-directiveness.
Metsämuurosen ”omaehtoista oppimista” käsittelevä väitöskirja
Helsingissä 1995 tarjosi ilmausta own-initiative learning. Vakiintunut
termi on kuitenkin self-directed learning, joka tunnetaan
myös lyhenteellä SDL. Erikseen on itsemääräytymisteoria selfdetermination
theory eli SDT. Esimerkiksi A Handbook for Teaching
and Learning in Higher Education (1999/2015) käyttää SDL:iä
kuvaillen sitä myös itse motivoiduksi (self-motivated) ja itse säädellyksi
(self-regulated). Kirjan ryandecilaisesti virittyneessä kuvauksessa
’alkumotivaation’ synnyttäminen ja ’tehtävämotivaation’ säilyttäminen
erotetaan olennaisiksi opetustavoitteiksi, mutta sekä
intrinsisten että ekstrinsisten vaihtoehtojen erittely näille sujuu
viittauksetta Deciin. Taustalla on myös psykologi Albert Banduran
(s. 1925) 70-luvun lopulta lähtien kehittämä teoria ”itse-vaikutuksesta”
(self-influence) ja ”itse-vaikutuksekkuudesta” (self-efficacy),
johon kuuluvat sekä kyky tehdä että usko omaan kykyynsä ja sen
mukana tarkentuva itsekäsite (self-concept).
Mutta itseohjautuvasta oppimisesta kirjoitti jo 70-luvun alkupuoliskolla
yhdysvaltalainen aikuiskasvatuksen professori Malcolm
S. Knowles (1913–1997). Häneen yhdistetään erilaisia ”andragogian”
388