ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
kir joittamisen suotuisista terveysvaikutuksista, ei mainita sen
pääsystä Yeungin The New Science of Successin (2011) tyyppisten
opusten sivuille, niin kuin ei Dumas’n työryhmän 2010 artikkeliin
osuvaa referenssiä saattele vihje sen kulkeutumisesta Ghadirin &
kumppanien Neuroleadershipin (2011/2012) pönkäksi. Kun annetaan
sanotun tueksi Breinesin & Chenin 2012 artikkeli itsemyötätunnosta
vaikutintekijänä itse-kehittämiseen, ei mainita sen
noususta Makwakwan Using Emotional Intelligence for Financial
Successin (2013) kaltaisiin positiivisen psykologian sovelluksiin,
Markmanin Smart Changen (2014) tapaisiin menestysmanuaaleihin
tai stressinsieto-oppaisiin mallia HBR Guide to Managing
Stress at Work (2014). Ja kun noteerataan Fastin työryhmän artikkeli
2012 vallantunteen aiheuttamista häiriöistä päätöksentekoon,
ohittuu saman nootin suova Päätä viisaasti -serkku Thuraisinghamin
The Secret Life of Decisions (2013).
Neuvonen on hyvin voinut lukea alkuperäisartikkelit. Hän ei
kuitenkaan tyypillisesti kerro niistä sen enempää kuin niiden tiivistelmät
tai niiden toisen käden sovellukset. Kun Järvilehto teroittaa
n & n:lle, että FA:ssa nähdään paljon vaivaa skolaarien
mutkikkuuksien ja akateemisten kiemuroiden yleistajuistamiseen,
hän antaa väärän kuvan ”popularisoimisesta”. Tosiasiassa filosofianakatemialaisten
suurelle yleisölle tarkoitetut teokset Mestariajattelijasta
ja Tahdonvoiman käyttöohjeesta alkaen jakavat suomeksi
viitteitä ja väitteitä, jotka on jo esitetty englanninkielisissä populaariteoksissa.
Silmiinpistävästi Neuvonen esimerkiksi viittaa kahteen
yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Daniel M. Wegnerin (1948–
2013) artikkeliin, mutta ei mainitse tämän yleisesitystä White Bears
and Other Unwanted Thoughts (1989). Mutta suomalaisten nimekkeet
ovatkin usein oppaita, jota kierrättävät journaaliartikkelien
tai monografioiden sijaan oppaiden antia. Vaikka alkuperäistekstien
mainitseminen onkin lukijoille monesti hyödyksi, ja vaikka
niistä joissain tapauksissa saataisiin enemmän irti kuin aiemmissa
vastaavissa manuaaleissa, yksinomaan niiden esillä pitäminen antaa
virheellisen ja suorastaan valheellisen kuvan tosiasiallisesta toimintaympäristöstä.
On vaikea puolustaa tulkintaa FA-ohjekirjoista
tieteen popularisointina: ne ovat yksilö- ja yhtiökehittämisapuvälineitä,
jotka operoivat ja resonoivat ensisijaisesti kaltaistensa kanssa
ja vasta toissijaisesti muun aineiston, kuten alkuperäisartikkelien,
338