ajatuspajoista

Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin
itävaltalaiseen säveltaiteilijaan W. A. Mozartiin (1756–1791), joka
yhdysvaltalaisen psykologin David Levitinin (s. 1957) mukaan sai
oman tuntimääränsä täyteen jo kahdeksankesäisenä. Järvilehto
viittaa Levitinin alkuteokseen, joka kuitenkin sisältyy sekin Outliersin
aineistoon. Ericsson itse valitti 2012 julkisen sanan kurjuutta.
Mediassa toistellun taikaluvun ”10 000” sijasta olennaista oli kuulemma
harjoittelun päättäväinen laatu: joillekuille riitti vähempikin
virtuositeetin saavuttamiseksi. Kuten tapauksen 2014 paketoinut
BBC:n toimittaja Carter kertoi, Gladwell oli vastannut, että
Ericssonista poiketen hän uskoo lahjakkuudenkin merkitsevän
jotain. Mestariajattelijassa häivytetään sekä lähdetilanteen erityisyydet
että asioiden kiistanalaisuudet.
Kolme lisäesimerkkiä saadaan kirjasta Hauskan oppimisen vallankumous.
Järvilehto viittaa yhdysvaltalaisen psykologin J. P.
Guilfordin (1897–1987) 1955 esittelemiin käsitteisiin ’konvergentti’
ja ’divergentti älykkyys’ tarjoamalla nootissa alkuperäisartikkelin.
Käsittelytavasta kuitenkin käy ilmi, että vaikkapa Handbook of
Creativity (1989), Razeghin Hope. How Triumphant Leaders Create
the Future (2006) tai Parkerin & Begnaud’n Developing Creative
Leadership (2006) sopisivat paremmin ilmaisemaan hänen velkansa.
Guilfordiin vetoaa myös Michalkon Thinkertoys.
Järvilehto ottaa myös vauhtia venäläisen psykologin Lev Vygotskin
(1896–1934) käsitteestä ’lähikehityksen vyöhyke’. Sillä tarkoitetaan
oppivan lapsen nykyhetkisen taitotason ja mahdollisen
tulevan tason väliin jäävää aluetta: itseään etevämpien seurassa
yksilö pystyy hallitsemaan tavallista vaativampia tehtäviä. Lähteeksi
Järvilehto tarjoaa Vygotskin nimissä postuumisti julkaistua
koosteteosta Mind in Society (1978). Sama toistuu FA-oppaissa
Päätä viisaasti ja Draivi. Käytöissä ei kui tenkaan ole mitään, mitä
ei olisi Lordin & Brownin Leadership Processes and Follower Self-
Identityssa (2004), Gower Handbook of Leadership and Management
Developmentissa (2010), Eardleyn & Udenin Innovative
Knowledge Managementissa (2011) tai Phillipsonien pariskunnan
Developing Leadershipissä (2014). Koko käsite oli pitkään vain kehityspsykologien,
kasvatustieteilijöiden ja sosiaaliteoreetikoiden
heiniä, kunnes markkinointiprofessori James U. McNeal popularisoi
sen kirjassaan On Becoming a Consumer (2007). Pachlerin &
kumppaneitten Mobile Learning (2010) yhdisti sen Järvilehdolle
268